Lawrence Krauss

Atomi
Matka alkuräjähdyksestä elämään ja siitä edelleen

Atomi

Olemme kaikki tähtien lapsia. Jokainen atomimme on aikoinaan ollut tähden tulisessa ytimessä, josta räjähdys lennätti ne avaruuteen miljardeja vuosia ennen Aurinkokunnan syntyä.

Meistä jokaisella on myös yhteyksiä Maan muuhun elämään tavoilla, joita harvoin tulee ajatelleeksi. Yksinkertainen arvio osoittaa esimerkiksi, että jokaisessa hengenvedossamme voi olla atomeja, joita kaikki historian mittaan eläneet ihmiset ovat hengittäneet.

Atomi on kosmologisten yhteyksiemme kertomus. Amerikkalainen fyysikko Lawrence Krauss on luonut niiden ympärille yhden happiatomin tarinan, maailmankaikkeuden historian yhden atomin näkökulmasta. Se alkaa aikojen alusta ja päättyy itse aineen kuolemaan kaukana tulevaisuudessa.

Happiatomimme kohtaa maailmankaikkeuden vaarat ja kulkee kummallisilla poluilla: se lentää räjähtävistä supernovista, purjehtii tähtituulissa, on vankina romahtavilla tähdillä, se osallistuu planeettakunnan syntyyn ja siinä kehittyvään elämään.

Olemme tähtien lapsia ja Atomi kertoo, millaisia yhteytemme kosmos-äitiin ovat.


Lawrence Krauss on Yale Universityn teoreettisen fysiikan professori.


302 sivua, suomentanut Juha Pietiläinen,
ISBN 952-5202-51-8,
ovh. 35 euroa.


Terra Cognitan etusivu     Kirjaluettelo

Terra Cognita
Ruukinlahdentie 7 B 22, 00200 Helsinki
puh. (09) 2289 0822, fax. (09) 2289 0820