fbpx
0
Jutut

Kuuma käsi jäähtyi

By 2.1.20166 marraskuun, 20193 Comments

Vuonna 1983 ilmestyi urheilutieteen kenties tunnetuin artikkeli. Oikeastaan artikkeli liittyy kognitiopsykologiaan ja urheiluväen vastaanoton perusteella se oli heille liian teoreettinen. Minulle sen lukeminen oli suuri valaistuksen hetki.
Sen tekijät olivat Thomas Gilovich, Robert Vallone ja Amos Tversky ja otsikko ”Kuuma käsi koripallossa: Satunnaisia sarjoja koskeva väärinkäsitys”.
Koripallossa kuuma käsi tarkoittaa sitä, että pelaaja heittää korin useita kertoja peräkkäin. Onko se aito ilmiö vai ei? Kannattaako korin heittäneelle pelaajalle tarjota uusia mahdollisuuksia heittää?
Tversky kumppaneineen analysoi NBA-joukkue Philadelphia 76ersin heittotilastot kaudella 1980-1981. Tulos: kuumaa kättä ei ole.
Onnistumissarjat ilmaantuvat pelaajien heittotilastojen todennäköisyyksien mukaan. Onnistuneen korin todennäköisyys ei juuri muutu heittosarjan pidetessä, eikä se ole sarjan mittaan suurempi kuin normaalisti. Oikeastaan heittoprosentti pienenee hieman onnistuneen heiton jälkeen.
Kuuma käsi kuitenkin oli ja on niin syvällä koripallossa, että yleisö, pelaajat, valmentajat, toimittajat ja muut asiantuntijat pitivät tulosta hölynpölynä. Tiedemiehet höpisevät mitä höpisevät ja olisi paras jättää tosimaailma asiantuntijoille.
Kuuma käsi –artikkeli oli siinä mielessä puutteellinen, että se perustui yksinomaan heittojen todennäköisyyksiin. Entä jos kuuma käsi oli sittenkin todellinen?
Tämän selvittämiseksi tarvittiin tietokonesimulaatio, ja vuonna Kevin Korb ja Michael Stillwell tutkivat ohjelmallaan sisäänrakennetun kuuman käden. Tulos: kahdessa kymmenen heiton kuumassa sarjassa simulaatiopelaajan heittoprosentti oli huima 90. Heittoprosentti siis muuntelee. Syynä ovat vastustajan puolustuspeli ja heittopaikka, mutta miten ne vaikuttavat.
Vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessaan John Huizinga ja Sandy Wells havaitsivat, että heittoprosentti todella pieneni onnistuneen heiton jälkeen ja lasku johtui siitä, että heittäjät yrittivät onnistuttuaan vaikeammasta paikasta. Erityisesti tämä pätee onnistuneen kolmen pisteen heiton jälkeen.
Tverskyn ja kumppaneiden artikkeli muutti käsityksiäni onnistumissarjoista. Maailma alkoi näyttää hieman toisenlaiselta, vähemmän idealistiselta, sillä onni vaikuttaa monissa asioissa enemmän kuin taito.
Olen myös lukenut, että esimerkiksi jääkiekossa voitto- ja tappioputket ovat lyhyempiä kuin sarjataulukon tilastojen perusteella olettaisi. Vastustaja yrittää kaikkensa katkaistakseen voittoputken ja tappioputkessa oleva tekee parhaansa voittaakseen.
Vastaava näkyy rahamaailmassakin, jossa edelleen uskotaan voittoputkiin: neuvoa kysytään voittavilta sijoitusrahastoilta. Kuuman käden perusteella tiedän, että pitkällä aikavälillä sellaisia ei ole.
Ja osaan ilmaista tämän hienoilla sanoilla: kun onni on tärkeää, aikaisempi suoriutuminen ei ole tulevan suoriutumisen enne.

Teksti: Kimmo Pietiläinen

Juha Pietiläinen

Author Juha Pietiläinen

More posts by Juha Pietiläinen

Join the discussion 3 Comments

  • Antero Vuokila sanoo:

    Jossain Terra Cognitan kirjassa on kirjoitettu ”paluusta keskiarvoon” eli hyvin onnistuneen suorituksen jälkeen seuraava suoritus on suurella todennäköisyydellä huonompi ja päinvastoin. Pitkällä penkkiurheilijan uralla olen itsekin havainnut tuon . Erityisesti näin on lajeissa, joissa taidon merkitys on suuri. Tietenkin nousukunnolla tai laskukunnolla on merkitystä asiassa. Kuntolajeissa on kyllä kohtalaisen pitkiä voittokausia. Kuluvalla hiihtokaudella on Juhaugin ja voittoputket maailmancupissa keskeyttäneet vain sprintit. Juoksupuolella on ollut pitkiä arvokisojen voittoputkia: Gebrselassie, Bekele,Farah, Viren, Bolt.

  • Antero Vuokila sanoo:

    Virenillä oli olympiakisojen neljän kultamitalin voittoputki. Muut kisat huomioon ottaen voittoputkea ei ollut.

Leave a Reply