Tietokirjojen kääntäminen ei ole myöntymistä tappiolle

Vastine Tiina Raevaaralle

Tietokirjailija Tiina Raevaara ärsyyntyy Suomen Kuvalehden blogikirjoituksessaan väitteestäni, että uudet ajatukset pitää tuoda suomen kielelle nimen omaan tietokirjoja suomentamalla.

Raevaaran mukaan tieteen uudet ajatukset ovat täällä jo, kunhan ne vain saisi ongittua tiedeyhteisöstä. Toisin sanoen yliopistotutkijat voisivat kirjoittaa tietokirjoja tai vastaavia aloistaan ja täten pitää suomalaiset ajan tasalla tieteen uusista ajatuksista.

Jostakin syytä ajatuksella on runsaasti kannatusta ja muun muassa Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta perustaa strategiansa [PDF, s. 3] tälle olettamukselle.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että tutkijoiden pitäisi panostaa alastaan kertomiseen. Olen jopa taipuvainen ajattelemaan, että nykyinen yliopiston rahoituskriisi on osin seurausta tutkijoiden epäonnistumisesta viestiä työnsä tärkeydestä.

On kuitenkin perustellut syyt panostaa nimenomaan uusia ajatuksia esittelevien tietokirjojen suomentamiseen.

Ensimmäinen ja tärkein syy on se, että vaikka tiede on kansainvälistä toimintaa, suomalaiset tutkijat eivät suinkaan ole mukana kaikessa maailmalla tehdyssä tieteessä. Kuinka voisivatkaan? Kansainvälinen tiedeyhteisö on valtava ja suomalaisia tutkijoita on lopulta vähän.

Suomalaiset ovat mukana monissa hienoissa tutkimusohjelmissa ja täällä tehdään hienoa tiedettä. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että suomalaiset ovat jokaisessa huippuhankkeessa mukana tai edes että suomen tutkijapiireissä olisi tieto – edes pinnallinen – kaikesta mitä maailmalla tapahtuu.

Kirjan kirjoittaminen on vaativa tehtävä ja se vaatii runsaasti tietoa ja näkemystä. Kummankin kehittyminen vaatii työtä ja aikaa. Aikaa ja taitoa vaatii myös itse kirjoitustyö.

Uutta ajatusta tai tieteenalaa esittelevät tietokirjat ovat tyypillisesti jonkun tieteenalan perustajiin kuuluvan kirjoittamia. Se on luonnollista. Uusilla aloilla vain perustajilla on ollut aikaa kehittää alastaan riittävän laaja näkemys. Kuinka monta uuden tieteenalan perustajaa Suomessa on? Kattaako tämä luku edes kohtalaisen osan merkittävistä uusista tieteenaloista?

Usein nimenomaan jokin tietty kirja on synnyttänyt maailmalla merkittävän keskustelun – eräs merkittävän tietokirjan tunnuspiirre. Varsinkaan silloin ei ole perusteltua jättää kyseisen kirjan ajatuksia muille kirjoittajille, toisen käden tiedon varaan. Esimerkki viimeaikaisesta tällaisesta kirjasta on vaikkapa Thomas Pikettyn Pääoma 2000-luvulla.

Tai voidaanko kohtuullisesti odottaa, että esimerkiksi Daron Acemoglun ja James Robinsonin kirja Miksi maat kaatuvat, joka on ensimmäinen yhteskuntien institutionaalinen historia, esittämä ajattelu olisi voitu kirjoittaa Suomessa? Kuka sen olisi tehnyt? Kirjan lähdeviitteissä ei ole mainittu ainuttakaan suomalaista. Lisäksi kirjan punainen lanka on olennaisesti kirjoittajiensa ajattelun tulosta. Paranisiko se jonkin tutkijan toimimisesta suodattimena? Esimerkkejä on lukuisia.

Toinen suomentamisen puolesta puhuva seikka on tieteensosiologien hyvin tuntema ilmiö, että tiede etenee yhdet hautajaiset kerrallaan. Toisin sanoen vakiintuneissa tutkijoissa, professorikunnassa, on paljon vastahankaa uusien ajatusten omaksumista kohtaan. Esimerkiksi Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria kohtasi aikanaan laajaa vastustusta maailman fyysikoiden huippua myöten. Koko ajatus haluttiin jopa vaientaa.

Oletetaan, että uuden ajattelun tuominen suomen kielelle olisi yliopistotutkijoiden vastuulla. Entä, kun uusi ajattelu haastaa heidän ajattelunsa, kenties tekee heidän elämäntyöstään tieteenhistoriallisen alaviitteen? Kuinka innokkaita tutkijat ovat tällaisissa tilanteissa levittämään uusien ajatusten ilosanomaa? Kokemus osoittaa, että eivät kovin. Kuitenkin juuri tällaisissa tilanteissa tiedon leviäminen ja yleinen keskustelu ovat erityisen tärkeitä.

Tietokirjojen ja ajatusten tuominen maailmalta voi nimittäin jopa hyödyttää tutkimusta. Esimerkiksi 2000-luvun alussa suomalaisten sosiologien keskuudessa tapahtui laajamittainen ihmiskuvan uudelleenarviointi, jossa biologia ja evoluutio hyväksyttiin osaksi sosiologian ihmiskuvaa.

Asiasta kiinnostuneen kannattaa lukea J. P. Roosin ja Anna Rotkirchin kirjoitus Tieteessä tapahtuu lehdestä, jossa he kuvaavat aikaisemman sosiologian ihmiskuvan ja tuovat tilalle uuden, biologisemman ja todenmukaisemman ihmiskuvan.

Epäilemättä tällainen ihmiskuvan muutos olisi ollut väistämätön jossakin vaiheessa, mutta ilman ulkoista evoluutiopsykologiaa esittelevien suomennettujen tietokirjojen luomaa painetta sen hyväksymisessä olisi mennyt todennäköisesti paljon pitempään. Ajatusten virta ulkoa pakottaa myös alan tutkijat laajempaan keskusteluun, jossa uskovien yhteisössä pätevät argumentit eivät välttämättä riitä. Tieteestä tulee osa yhteiskunnallista keskustelua.

Uusien ajatusten tuominen suomenkieliseen keskusteluun kääntämällä ei ole tappion myöntämistä tai suomalaisen tiedeyhteisön heikkoutta. Se on tosiasioiden myöntämistä. Se on kustannustehokas ja toimiva tapa huolehtia kielen säilymisestä elinvoimaisena. Se auttaa suomalaisia pysymään ajan tasalla tärkeistä uusista ajatuksista, kun ajatukset vielä ovat uusia.

 


Kirjoitus on julkaistu Creative Commons -lisenssillä CC-BY-4.0.

Arttikelikuva perustuu Pieter Bruegel vanhemman maalaukseen Baabelin torni (1560-luku), kuvalähde Wikimedia Commons.

gratis Receptpligtig rabatkort 1apotekonline.com Nook color 8gb tablet

Kirjaudu

create an account