Donitsitaloustiede

Kate Raworth, Donitsitaloustiede – seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä

40,00 

Kuvaus

Donitsitaloustiede on kunnianhimoinen yritys kehystää talousajattelumme uudelleen.

Valtavirran talousajattelussa talouden tärkein tavoite on kasvaa loputtomasti – joka on johtanut mm. syvenevään ympäristökriisiin. Se ei kuitenkaan ole valtavirran talousajattelun ainoa sokea piste.

Ihminen ei ole rationaalinen laskelmoiva toimija, mekaanisiin taspainomalleihin perustuvat teoriat eivät pysty kuvaamaan dynaamista talouttamme, energian ja luonnon resurssien kuvaaminen ulkoisvaikutuksina on vakava puute, eikä kasvu tasaa tuloeroja tai siivoa sotkuja.

Raworth siirtää talousajattelun 2000-luvulle yhdistämällä monitieteisesti mm. systeemiajattelua, käyttäytymistaloustiedettä sekä sosiaali-, ympäristö- ja geotieteitä ja rakentamalla niiden avulla taloudellisen mallin, joka korvaa loputtoman kasvun ihmiskunnan hyvinvoinnilla planeettamme kantokyvyn rajoissa.

Kate Raworth on taloustieteilijä Oxfordin yliopistossa.

HUOM!
Kate Raworth saapuu vieraaksemme Suomeen ja pitää yleisöluennon 21.5. Porthania II:ssa klo 17:30–19:30. Maksuton sisäänpääsy, mutta paikkoja on rajallisesti, joten pyydämme ilmoittautumaan linkistä:
https://goo.gl/forms/wUXCcC5AR1132dNH3

Lisätiedot

ISBN

978-952-5697-91-9

Sidosasu

nidottu

Suomentaja

Juha Pietiläinen

Alkuteos

Doughnut Economics, Seven Ways to Think Like a 20th Century Economist

Kirjastoluokka

36

Tekijä(t)

Kate Raworth

Painovuosi

2018

Sivumäärä

354

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Donitsitaloustiede”