Suomalaisella tietokirjalla menee hyvin. Vai meneekö? Faktoja suomenkielisen tietokirjallisuuden tilasta ei liiemmin ole tarjolla.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on yrittää penkoa hieman faktoja keskustelun pohjaksi.
Viime aikoina tietokirjallisuuden tilasta on kirjoitettu paljon. Tyypillinen tilannekuvaus on, että kustantajilla ei mene kovin hyvin, mutta sentään Suomessa julkaistaan 6700 tietokirjaa vuodessa. Toisten lähteiden mukaan tietokirjoja julkaistaan vuodessa 8000. Tarina vetoaa korkeimalla tasolla asti ja sitä toistellaan pienin variaatioin eri lähteissä.
Seitsemän tai kahdeksan tuhatta tietokirjaa vuodessa on kieltämättä paljon. Kolmessa vuodessa julkaistujen tietokirjojen kumuloituva määrä on jo yli kaksikymmentätuhatta uutta kirjaa. Sillä täyttää useammankin antikvariaatin. Tällaisen kirjapaljouden luulisi näkyvänkin jossakin.
Kirjakaupoissa ja kirjamessuilla kierrellessä sitä ei kuitenkaan näe. Uusia kirjoja on kyllä aika lailla, mutta että 6700 uutta tietokirjaa vuosittain. Missä tämä kirjapaljous oikein luuraa, mitä nämä niin kutsutut tietokirjat ovat?
Kansalliskirjasto
Suomen Kansalliskirjasto on hämmästyttävä instituutio. Kirjapainojen on lain mukaan toimitettava jokaisesta painamastaan kirjasta vapaakappale Kansalliskirjastolle. Siellä kirja arkistoidaan ja luokitellaan muun muassa aihealueen mukaan. Kansalliskirjastolla jos missä tiedetään, mitä Suomen tietokirjallisuudelle kuuluu.
Pistäytymällä Kansalliskirjaston verkkosivulla käy ilmi, että vuonna 2013 Suomessa julkaistiin noin 10600 kirjaa, joista kaunokirjallisuutta edusti noin 2600 teosta. Jos kirja ei ole kaunokirjallisuutta eli fiktiota, se on varmaankin fiktion vastakohtaa, tietokirjallisuutta. Tällä laskutavalla Suomessa julkaistaan siis noin 8000 tietokirjaa vuodessa.
Yllä olevaa tietokirjan määritelmää voi pitää monella tavalla puutteellisena. Esimerkiksi elokuussa 2015 viisi myydyintä ”tietokirjaa” olivat värityskirjoja. Ymmärrettävästi monen on vaikea hyväksyä värityskirjoja tietokirjoiksi.
Kaikki ei-fiktiivinen ei suinkaan ole oikeaa tietokirjallisuutta. Kirjan päälle lyöty tietokirjallisuuden leima kerro mitään kirjan sisältämän tiedon paikkansa pitävyydestä.
Kirjastoluokitus onkin erittäin epäluotettava tapa arvioida kirjallisuutta laadullisesti.
Käytössä olevan luokitusjärjestelmän puutteellisuutta arviointikäytössä kuvaa myös se, että julkaistujen tietokirjojen luku sisältää myös väitöskirjat. Tilastokeskuksen mukaan niitä tehtiin Suomessa vuonna 2013 noin 1700. Väitöskirjoja ei kuitenkaan voi pitää yleisenä tietokirjallisuutena, jota kuka tahansa voi lukea. Lisäksi väitöskirjoista suurin osa on perustelluista syistä kirjoitettu englanniksi. Täten ne eivät varsinaisesti rikastuta suomenkielistä tietokirjallisuutta.
Kun väitöskirjat vähennetään tietokirjojen kokonaismäärästä, saadaan noin 6300 tietokirjaa.
Jos ollaan tarkkoja, edellämainitut 8000 kirjaa sisältävät myös Suomessa muilla kielillä julkaistut tietokirjat, mutta koska esimerkiksi väitöskirjat ovat enimmäkseen englanniksi, jätetään niiden osuus tarkastelematta. Luku sisältää myös oppikirjat, jotka eivät ole yleistä tietokirjallisuutta. Niistä lisää tuonnempana.
Suomen kustannusyhdistys
Toisen näkökulman tarinaan saa tarkastelemalla Suomen kustannusyhdistyksen (SKY) tilastoja < http://www.kustantajat.fi >. SKY edustaa yli sataa suomalaista kustantamoa, jotka ”vastaavat noin 80 %:sta maan kaupallisesti kustannetuista kirjanimikkeistä ja yli 75 %:sta kirjamyynnistä.” Suuret kustantamot, kuten WSOY ja Otava kuuluvat SKY:een, samoin monet pienemmät toimijat kuten Into, Ursa, Vastapaino tai Terra Cognita.
SKY:n tilastojen mukaan vuonna 2013 julkaistiin 1710 nimekettä tietokirjallisuutta. Saman tilaston mukaan SKY:n jäsenet julkaisivat oppikirjoja 413 nimekettä. Luku käsittää lähes kaikki Suomessa julkaistut oppikrijat. Oppikirjoilla on oma tärkeä tehtävänsä, mutta yleistä tietokirjallisuutta ne eivät ole.
Suomen kustannusyhdistyksen jäsenet julkaisivat siis noin 1300 yleistä tietokirjaa vuonna 2013. Se on viidesosa Kansalliskirjaston verkkosivuilta lasketuista 6300 tietokirjasta. Nämä ovat kirjoja, joita kirjamessuilla ja kirjakaupoissa pääosin tapaa.
Jokainen voi tehdä tälle tietokirjallisuuden osalle pinnallisen laadullisen kartoituksen käymällä läpi SKY:n jäsenten uutuuskatalogit tai vierailemalla esimerkiksi kirjamessuilla Helsingissä tai Turussa.
Pimeää ainetta etsimässä
Edellisen perusteella 5000 tietokirjaa piileksii jossakin. Suuria ne eivät myy, koska SKY:n jäsenten julkaisemat kirjat vastaavat valtaosaa Suomen kirjamyynnistä. Lukumäärältään ne vastaavat kuitenkin noin 80 % Suomessa julkaistuista tietokirjoista.
Se on sattumalta suurin piirtein sama kuin niin sanotun pimeän aineen osuus maailmankaikkeuden massasta. Yhtäläisyydet eivät lopu tähän. Pimeää ainetta kutsutaan pimeäksi, koska se ei lähetä minkäänlaista säteilyä. Pimeää ainetta ei voida havaita suoraan, eikä sen luonnetta tunneta. Ainoastaan sen olemassaolosta ollaan varmoja. Tästä otsikko.
Missä ja mitä suomalaisen tietokirjallisuuden pimeä aine on? Pelkän kirjastoluokituksen avulla ei saa järkevää kuvaa Suomessa julkaistusta tietokirjallisuudesta. Kenties kustantajien yksityiskohtaisempi tarkastelu tarjoaa jotakin uutta. Kuka siis julkaisee suomalaiset tietokirjat?
Kysytään Kansalliskirjastolta
Sähköposti Kansalliskirjaston vapaakappaleosastolle poikii yksityiskohtaisempia tilastoja. Kansallliskirjaston virkailija lähettää minulle tilastot, joista ilmenee kustannettujen nimekkeiden lukumäärät kustantajittain sekä Kansalliskirjaston laatiman tilaston Suomessa kustannetuista kirjoista eri tavoin luokiteltuna.
Saamani tilaston mukaan vuonna 2013 julkaistiin 4764 suomenkielistä tietokirjaa. Lisäksi suomennettua käännöskirjallisuutta julkaistiin 936 nimekettä. Yhteensä siis 5700 nimekettä.
Luku poikkeaa muutamalla sadalla aikaisemmasta laskelmastani luvusta 6300. En tiedä mistä ero johtuu, mutta se ei ole valtava. Lukuun sisältyvät myös oppikirjat (noin 500) ja suomenkieliset väitöskirjat. Suomenkielisiä väitöskirjoja ei kuitenkaan ole kovin paljon, joten niiden osuus kokonaisuudesta pyöristyy nollaksi.
Tilaston mukaan vuonna 2013 yleisiä tietokirjoja julkaistiin siis noin 5200. Se on jonkin verran vähemmän kuin virallisen näkemyksen 6700 tietokirjaa.
5300 tietokirjaa on silti suuri määrä. Näistä SKY:n jäsenet julkaisevat noin 1300 yleistä tietokirjaa vuodessa. Kuka julkaisee jäljelle jäävät noin 4000 tietokirjaa vuodessa?
Suomi, pienten kustantajien luvattu maa
Kysymystä voi lähestyä tarkastelemalla Kansalliskirjaston luetteloa kustantajista ja niiden kustantamien nimekkeiden lukumääristä. Se on mielenkiintoinen tilasto. Käy ilmi, että Suomessa oli vuonna 2013 kaikkiaan 3500 kustantajaa.
Kustantajia on monenlaisia, on sektoritutkimuslaitoksia, yhdistyksiä, ministeriöitä, yliopistoja ja kaiken kokoisia kaupallisia kustantamoita. Ja yksityisiä ihmisiä.
Itse asiassa kustantajista 2500 oli julkaissut vain yhden kirjan. Se on 73 % kustantajista. Yhden tai kaksi kirjaa julkaisseita oli noin 3000 eli 84 % kaikista kustantajista.
Suomen kustannusyhdistyksen kustantajat julkaisevat suurimman osan nimekkeistä ja vastaavat suurimmasta osasta myyntiä. Kahdeksan suurinta kaupallista kustantamoa – 0,2 % kustantajista – julkaisee yhteensä noin 2500 kirjaa vuodessa Silti Suomessa on suuri, yksityisestä toimeliaisuudesta kumpuava kirjallinen aluskasvillisuus.
Saamastani tilastosta ei selviä, mitä kirjallisuuden lajia yksittäisten kustantajien kustantamat kirjat edustavat, mutta kaikki omakustanteen julkaisseet eivät voi edustaa kaunokirjallisuutta.
Oletettavasti kohtalainen ellei suurin osa kirjoista on tekjän intohimoiseen harrastukseen liittyvää tietokirjallisuudeksi luettavaa kirjallisuutta. Niiden aiheet vaihtelevat Natsi-Saksasta nukkekoteihin.
Ei-kaupalliset kustannusinstituutiot
Sektoritukimuslaitokset ja tieteelliset seurat ovat suuria ei-kaupallisia suomalaisia julkaisuinstituutiota.
Sektoritukimuslaitokset, kuten Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA tai Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, toimivat eri ministeriöiden alaisuudessa. Ne tuottavat tietoa omien ministeriöidensä tarpeisiin ja julkaisevat esimerkiksi viranomaisoppaita elintarvikealan toimijoille. Osa julkaisuista myös rikastuttaa suomenkielistä yleistä tietokirjallisuutta. Suurin osa on kuitenkin muita tarkoituksia varten julkaistua erityis- ja ammattikirjallisuutta – ei yleistä tietokirjallisuutta.
Laskin Kansalliskirjaston tilastosta yhteen sektoritutkimuslaitosten, ministeriöiden, kuntien ja seurakuntien julkaisemat kirjat. Kaikkiaan noin 1200 nimekettä. Osa julkaisuista on kuitenkin englanniksi ja osa tuskin täysimittaisia kirjoja. Käytetään kuitenkin tätä arviota.
Tieteelliset seurat ovat hieno suomalainen sivistysinstituutio. Tieteellisiä seuroja on Suomessa 268, ja niiden kattojärjestön Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) toimintakertomuksen [PDF] mukaan Tiedekirjan verkkokauppaan tuli vuonna 2013 kirjoja ja lehtien teemanumeroita kaikkiaan 259. Tästä saa kuvan tieteellisten seurojen harjoittaman julkaisutoiminnan laajuudesta. Arvataan 200 kirjaa vuodessa.
Tieteellisten seurojen julkaisut ovat sisällöltään moninaisia. Ne vaihtelevat hienoista yleisellä tasolla liikkuvista tietokirjoista erittäin erikoistuneisiin julkaisuihin ja puhtaaseen ammattikirjallisuuteen.
Sektoritutkimuslaitosten ja tieteellisten seurojen julkaisutoimintaa on eritelty tarkemmin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (KOTUS) julkaisussa Suomen kielen tulevaisuus, Kielipoliittinen toimintaohjelma [PDF, s. 120 alkaen].
Tällä laskutavalla yksityisten ihmisten, yhdistysten ja pienten, SKY:een kuulumattomien kustantajien julkaisemien tietokirjojen lukumääräksi tulee noin 2500.
Toisaalta jos lukuja vertaa Kansalliskirjaston verkkosivujen tietoihin perustuvaan arvioon (n. 4900 kateissa olevaa suomenkielistä yleistä tietokirjaa), yksityiset ihmiset, yhdistykset ja pienet, SKY:een kuulumattomat kustantajat olisivat kustantaneet noin 3100 tietokirjaa. Luku on melko lähellä toisella laskutavalla saatua arviota.
Syitä eroihin on monia. Osittain ne johtunevat Kansalliskirjaston luokitusjärjestelmästä, jota en tunne ja jota en täten osaa kommentoida. Toiseksi erilaisia päällekäisyyksiä tilastoluvuissa esiintyy varmasti. Esimerkiksi Tähtitieteellinen yhdistys Ursa on sekä tieteellinen seura että SKY:n jäsen. Saamieni tilastojen perusteella tätä tarkempi selvitys on kuitenkin mahdotonta.
Todellinen luku on varmaankin jossakin 2500 ja hieman yli 3000 välillä.
Ergo: suomalaisen tietokirjallisuuden tila?
Yllä olevan perusteella suomenkielisen tietokirjallisuuden pimeän aineen koostumusta voitaneen pitää kohtalaisilla virhemarginaaleilla selvitettynä.
Edellä esitetty osin arvioihin perustuva ja puutteistaan huolimatta suuntaa antava laskelma osoittaa, että yleistä tietokirjallisuutta ei julkaista suomeksi niin paljon kuin virallinen kanta [PDF, s.9] antaa ymmärtää.
Itse asiassa edellä esitetyn perusteella kirjamessuilla saatu kuva suomenkielisestä yleisestä tietokirjallisuudesta näyttää oikealta. Joitakin yksittäistapauksia lukuunottamatta siinä on kaikki.
Jos kirjamessuihin perustuvan tunnepohjaisen otoksen perusteella tuntuu, että suomenkielinen tietokirjallisuus on enimmäkseen keitto- ja muita harrastekirjoja, julkkiselämäkertoja, sotahistoriaa ynnä muuta ajanvietekirjallisuutta, on oikeilla jäljillä. Saman viestin voi lukea myös vuoden 2015 Tieto-Finlandian esiraadissa toimineen Maria Pettersonin jutusta.
Oma- ja pienkustanteet muodostavat merkittävän osan suomenkielisestä tietokirjallisuudesta. On upeaa, että ihmiset julkaisevat kirjoja itselleen tärkeistä aiheista. Painokustannukset ovat nykyään kohtalaisen pienet ja kirjan saattaminen painokuntoon vaatii vain kotitietokoneen.
Kustantamon koko ei kerro kirjojen sisällöstä taikka laadusta. Kokonaisuutena yksi tai kaksi kirjaa vuodessa kustantaneet toimijat ovat kuitenkin heterogeeninen ja järjestäytymätön joukko. Suurimman osan toiminta ei ole järjestelmällistä.
Kun etupäässä henkilökohtainen mielenkiinto ohjaa kustannuspäätöksiä, yleisesti merkityksellistä kirjallisuutta kustannetaan vähän. Korkealuokkaiset uusiin ajatuksiin keskittyneet teokset ovat omaksutanteissakin yksittäisiä poikkeuksia, eivät normi.
Kokonaiskuva on se, että korkeatasoisia, uusia ajatuksia suomen kielellä esitteleviä yleisiä tietokirjoja ei julkaista vuodessa tuhansia. Pikemminkin kymmeniä.
Järjestelmällisesti uusia ajatuksia suomeksi tuovia kustantajia on vain kourallinen ja niiden varassa on käytännössä koko uusien ajatusten tuominen suomen kielelle.
Olisiko tietokirjallisuudesta puhuttaessa aika lakata tuijottamasta pelkkää kirjastoluokitusta ja toistelemasta harhaanjohtavaa väitettä tuhansista suomenkielisistä ”tietokirjoista” vuodessa?
Linkki infografiikkaan tässä: https://infograph.venngage.com/publish/69794cb5-41c3-4a33-83c3-abbe39d4c350
Join the discussion One Comment