Tämä kirjoitus käsittelee Opetus- ja kulttuuriministeriössä (OKM) parhaillaan lausuntokierroksella olevaa lakiesitystä, jossa uudistetaan niin kutsuttua kirjastoapurahaa. Virallinen nimi lakiuudistukselle on Eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain uudistamiseksi (asettamispäätös OKM/43/040/2019).
Kirjastoapurahoja koskevan lain uudistukselle onkin tarvetta, sillä se on monin osin vanhentunut ja kohtelee eri kirjallisuudenlajeja jyrkän epätasapuolisesti. Uudessa lakiesityksessä on paljon hyvää. Esimerkiksi tietokirjallisuuden kirjoittamisen ja kääntämisen tukien jakamisen siirtäminen Taiteen keskustoimikunnalta Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalle on parannus entiseen.
Lakiesityksessä on kuitenkin yksi perustava valuvika, joka käytännössä estää lakia saavuttamasta tavoitteitaan tietokirjallisuuden ja erityisesti tietokirjallisuuden suomentamisen osalta. Se nimittäin säilyttää täysin kohtuuttomat määrärahan jako-osuudet kirjallisuudenlajien välillä käytännössä ennallaan (lain 3. pykälä, 2. momentti). Oheinen kuvaaja havainnollistaa määrärahan jako-osuuksia eri kirjallisuudenlajien välillä.
Lakiesityksen mukainen kirjastoapurahan jakautuminen kirjallisuudenlajien välillä (prosentin tarkkuudella).
Kuvaajasta nähdään, että lakiesitys kohtelee tietokirjallisuutta, suomentamista ja erityisesti tietokirjojen suomentamista räikeän eriarvoisesti. Tietokirjallisuuden suomentajille määrärahasta on varattu alle kaksi prosenttia.
Lakiesityksen tavoitteena on tukea ”kirjallisen kulttuurin monimuotoisuutta, moniäänisyyttä ja jatkuvuutta sekä lisätä kirjallisen kulttuurin uudistumista, elinvoimaisuutta ja saatavuutta”. Lisäksi sen ”tavoitteena on tukea Suomessa asuvan väestön mahdollisuuksia päästä osalliseksi muunkielisestä kirjallisesta kulttuurista. Lisäksi esityksen tavoitteena on tukea kirjailijoiden ja kääntäjien luovaa ammatillista työskentelyä ja parantaa aloittelevien kirjailijoiden ja kääntäjien kasvua ammatti-laisuuteen.” Lain arvopohjan mukaan ”elävä kulttuuri muodostaa sivistysyhteiskunnan perustan, vahvistaa demokratiaa ja sananvapautta” (1).
Esityksessä määrärahasta on varattu kaunokirjallisuudelle 90 % ja tietokirjallisuudelle 10 %. Suomentajien osuus kummastakin on 18 %. Tietokirjallisuuden suomentajien osuus on siis 1,8 %. Jakosuhteelle ei esitetä minkäänlaisia perusteita eikä se pohjaudu mihinkään tunnuslukuun. Se on historiallinen jäänne, josta pitää päästä eroon.
Esityksen mukaisella jakosuhteella ja nykyisen suuruisella määrärahalla tietokirjasuomentajien osuus määrärahasta on noin 40 000 euroa, joka vastaa noin yhtä kääntäjän tai noin puolta lakia valmistelevan virkamiehen työvuotta. Se on täysin riittämätön lain tavoitteena olevaan ammattikunnan uudistamiseen tai maailmankulttuurin laajamittaiseen tuomiseen suomalaisten saataville.
Tietokirjojen suomentajien kannalta jakosuhde on sikälikin erityisen kohtuuton, sillä kirjastokorvaus on valtion ainoa suora tuki tietokirjallisuuden suomentajille. Sen sijaan Suomessa kirjoitetulle tietokirjallisuudelle on myös rinnakkaisia julkisia tukia. Niitä ovat mm. Tiedonjulkistamisen apurahat (valtio, vuodesta 2021 eteenpäin 570 000 euroa/v., tukee myös muita kuin kirjahankkeita) (2) ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen apurahat (Kopioston rahoittama säätiö, n. 2 milj. euroa/v.) (3). Yhteensä Suomessa kirjoitetun tietokirjallisuuden julkinen tuki on siis reilusti yli kaksi miljoonaa euroa.
Tietokirjallisuuden suomentajien koko julkinen tuki on siis korkeintaan 1/50 tietokirjailijoiden tuesta. Tuki ei ole missään suhteessa suomennetun tietokirjallisuuden yhteiskunnalliseen tai kulttuuriseen merkitykseen. Se ei myöskään vastaa millään tavalla kirjallisuudenlajien julkaisu- tai myyntilukuja. On kohtuutonta ja huonoa hallintotapaa, että lakiesityksen lähtökohtana ovat puhtaasti hatusta vedetyt, perustelemattomat luvut. Ei myöskään ole hyvää hallintotapaa säätää lakia, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia suoriutua tavoitteestaan.
On selvää, että korkealuokkainen, tieteen uusia ajatuksia esittelevä tietokirjallisuus on olennainen osa maailmankulttuuria ja ajatusten saatavuutta. Tämä todetaan myös Sanna Marinin hallitusohjelmassa, joka korostaa elävää kulttuuria sivistysvaltion perustana ja nostaa esille kotimaisilla kielillä julkaistavan tietokirjallisuuden (ohjelmassa termillä tiedekirjallisuus) tukemisen (4). Myös eduskunnan käymissä aikaisemmissa keskusteluissa on korostettu tietokirjallisuuden ja sen kääntämisen tuen kehittämisen välttämättömyyttä. Lisäksi Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan uudessa Tiedekasvatuksen suositukset -asiakirjassa todetaan, että ”maailmankirjallisuuden saatavuus omalla äidinkielellä rikastaa tiedepääomaa ja kehittää kotimaisia kieliä tieteen kielinä” (5). Asian pitäisi olla sivistyneelle ihmiselle muutenkin itsestään selvä.
Suomessa ei voida keksiä kaikkia maailman ajatuksia, eivätkä suomalaiset itse voi mitenkään kirjoittaa niistä kaikista päteviä kirjoja. Viimeaikaisia esimerkkejä tällaisista teoksista ovat mm. Daron Acemoglun teos Kapea käytävä ja Mariana Mazzucaton teos Arvo. Tietokirjojen suomentaminen on olennainen osa elävää kirjallista kulttuuria.
Siksi lakiesitystä esitettyä jako-osuutta olisi ennen lain hyväksymistä muutettava sellaiseksi, että se kohtelee eri kirjallisuudenlajeja kohtuullisesti. Erityisesti tietokirjallisuuden suomentamisen tukea olisi korotettava merkittävästi, jotta se täyttäisi tarkoituksensa ja tietokirjallisuuden suomentaminen saisi viimein vaikutustaan ja merkitystään vastaavan julkisen tuen.
En tahdo käydä kenenkään taskulla, mutta en voi myöskään hyväksyä sitä, että kaunokirjallisuuden rinnalla kaikkia muita kirjallisuuden muotoja kohdellaan räikeän eriarvoisesti. Ei se ole suomalaisen kaunokirjallisuudenkaan etu.
Tämä asia on laitettava kuntoon nyt, kun lakiesitys on pöydällä. Edellinen laki oli olennaisesti tässä muodosssaan voimassa vuodesta 1983, siis noin 40 vuotta. En usko, että korkealuokkaisen tietokirjallisuuden suomentaminen kestää enää toista monenkymmenen vuoden tietoista laiminlyöntiä.
Helsingissä 15.3.2021
Juha Pietiläinen
FM, tieteellisen tietokirjallisuuden suomentaja
