Opetusministeriön pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen tarttuu Länsi-Suomen kolumnissaan [1] tärkeään aiheeseen, nimittäin oman kielen merkitykseen ymmärryksen ja merkityksen synnyttäjänä. Heinonen kirjoittaa, kuinka suomenkielisillä tarinankertojilla on meille suomenkielisille ratkaiseva merkitys, kun yritämme ymmärtää maailmaa ja muutosta.
Heinonen on oikeassa. Haluaisin kuitenkin laajentaa hänen näkökulmaansa hieman.
Osallistuin jokin aika sitten Olli-Pekka Heinosen kanssa samaan Sitran tilaisuuteen, jossa puhuttiin tiedon leviämisestä yhteiskunnassa.
Tilaisuudessa esitettiin monenlaisia ajatuksia ja keskustelu käytiin luontevasti suomen kielellä. Kaikille puheenvuoroille, myös omilleni, oli kuitenkin yhteistä yksi asia: niiden sisältämät ajatukset oli keksitty muualla. Ajatukset olivat siinä määrin tuontitavaraa, että luultavasti yhtäkään ei ollut alun perin keksitty Suomessa.
Tätä ei pidä hätkähtää. Se on itse asiassa luonnollinen ja monessa mielessä toivottava asiaintila. Kukaan tuskin haluaa jättäytyä vain Suomessa keksittyjen ajatusten varaan. Maailmassa keksitään valtavasti ajatuksia ja Suomesta tulee niistä vain pienen pieni osa.
Puheenvuoroissa esitettyjä ajatuksia yhdisti toinenkin asia: konteksti. Siinä me sanoitimme yhteistä tulevaisuuttamme ja synnytimme yhteisiä merkityksiä maailmanmenosta. Lähtökohtamme olivat omiamme, samoin haasteemme.
Hyödynsimme siis muualta tuotuja ajatuksia yhteisessä kontekstissa ja yhteisellä kielellä. Näin muualta tuoduista ajatuksista tuli osa omaa ajatteluamme. Se on valtava voimavara. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse, riittää että sovellamme.
Heinosen mukaan ”[s]uomalaiset kirjailijat, elokuvan tekijät, muusikot, kuvataiteilijat ja muut tarinankertojat ovat elintärkeitä, koska he sanoittavat, kuvittavat ja luovat yhteistä todellisuuttamme.”
Totta. Mutta me kaikki muutkin osallistumme siihen. Se on yksi demokraattisen ja vapaan yhteiskuntamme ratkaiseva piirre: voimme itse vaikuttaa elämäämme ja saamme itse rakentaa ymmärrystämme maailmasta.
Tässä tehtävässämme me – sekä Heinosen mainitsemat tarinankertojat – olemme kuitenkin täysin riippuvaisia ympärillämme olevista ajatuksista. Ilman uusia ajatuksia päädymme toistamaan vanhoja, juutumme ja pysähdymme, irtaudumme ympäröivästä maailmasta.
Koska suurin osa uusista ajatuksista tulee muualta, on ensiarvoisen tärkeää huolehtia, että uusien suomen kielellä yleisesti saatavilla olevien ajatusten varanto ja virta ovat riittävän suuria. Tehokkain ja nopein tapa sen tekemiseksi on suomentaminen, erityisesti merkittävien tietokirjojen suomentaminen. Kirjoina merkittävät uudet ajatukset maailmallakin julkaistaan.
Uusista ajatuksista ei tietenkään voi suoralta kädeltä tietää, mitkä niistä ovat hyviä tai soveltuvia. Oikea ratkaisu ei kuitenkaan ole odottaa, mitkä jäävät pölyn laskeuduttua henkiin ja pikku hiljaa tihkuvat osaksi suomenkielistä keskustelua. Niitä tulee aktiivisesti tuoda ihmisten saataville mahdollisimman paljon.
”Itsenäisyyden juhlavuotena kannattaa arvostaa kykyä kertoa ja kokea tarinoita omasta todellisuudestaan omalla kielellä,” Heinonen toteaa.
Olen täysin samaa mieltä. Siksi uusien ajatusten suomentamiseen pitäisi panostaa merkittävästi nykyistä enemmän.
Juha Pietiläinen,
tietokirjojen suomentaja
Lähteet:
[1] http://ls24.fi/artikkelit/kun-sanat-eivat-riita-dot-dot-dot
