Tässä teoksessa Niall Ferguson osoittaa, että rahoitus on yhteiskunnan edistyksen perusta. Samalla käy ilmi, että rahan historia on kaiken historian olennainen tausta.
Luoton ja velan kehitys, siis uuden rahan luominen, on kulttuurin nousun kannalta yhtä tärkeää kuin muutkin teknologiset innovaatiot ja tämä on pätenyt Babylonian rahauudistuksista lähtien. Pankit olivat Italian renessanssin loiston perusta ja joukkovelkakirjamarkkinat ratkaisivat esimerkiksi Yhdysvaltain sisällissodan.
Ranskan vallankumouksen juuret ovat sata vuotta aikaisemmassa pörssikuplassa ja Argentiina muuttui maailman kuudenneksi rikkaimmasta maasta toivottomaksi inflaation pesäksi huonon raha-asioiden hoitamisen seurauksena.
Ennemmin tai myöhemmin rahainnovaatioiden synnyttämät kuplat kuitenkin puhkeavat. Alkaa tuhon ja epävarmuuden aika.
Rahan nousu kertoo myös, millaisia parinkymmenen viime vuoden mittaan kehitetyt rahainnovaatiot, kuten subprime-luotot, johdannaiset ja suojarahastot ovat, millaisia niihin sisältyvät riskit olivat ja miten niihin perustuvan varjopankkijärjestelmän kaatuminen saattaa vaikuttaa rahajärjestelmän tulevaisuuteen.
Niall Ferguson on historian professori Harvardin yliopistossa, vanhempi tutkija Oxfordin yiopistossa ja Hoover-instituutin tutkija. Hän on kirjoittanut lukuisia tunnettuja modernia sota- ja taloushistoriaa käsitteleviä teoksia.