Näkemyksiä kulttuuripoliittisen selonteon tueksi

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala on käynnistänyt työn kulttuuripoliittisen selonteon laatimiseksi. Selonteossa esitettävän tulevaisuuskuvan ja tarvittavien toimenpiteiden perustana on taide- ja kulttuurialan tilannekuva sekä keskeiset toimintaympäristöä muuttavat tekijät.

Valmistelutyön tueksi kootaan kulttuurialan näkemyksiä verkkokyselyn avulla. Alla vastaukseni kyselyyn, lähetetty 10.11.2023.

Keskustelun herättämiseksi julkaisen vastaukseni alla. Kyselyn rakenteesta johtuen vastauksissani ilmenee hieman toistoa. Jätin kohdat 8 ja 10 vastaamatta.

1. Mikä olisi parasta, mitä Suomen taide- ja kulttuuripolitiikan alalla voisi tapahtua? Miten näihin tavoitteisiin päästäisiin?

Että OKM ottaisi kirjan ja lukemisen vihdoin vakavasti.

Valtion kyvyttömyys tietokirjan tilan havaitsemiseen ja todellisiin toimiin ryhtymiseen on hätkähdyttävä: julkinen tuki kirjallisuuden eri muodoille on pientä, sekavaa ja laskussa. Myös määrärahat kirjastojen kirjahankinnoille ovat pienentyneet vuosien varrella. Kasvottomat viranhaltijat vetäytyvät vastuustaan ”poliittisen ohjauksen” taakse.

Kahlasin läpi useita Opetus- ja kulttuuriminsteriön (OKM) sivistys- ja osaamishankkeita viime hallituskausilta. Niissä ei käytännössä mainita kirjaa, eikä varsinkaan oppimisen ja sivistymisen kanavana. Kirjastolaitoksella hekumoidaan, mutta ajatustakaan ei uhrata sille, mistä korkealuokkaiset kirjat kirjastojen hyllyille tulevat. OKM on hylännyt kirjan.

Uudessa Sivistyksen teemavuosi 2024 -hankkeessa OKM pyytää tukemisen sijaan sivistyksen tekijöitä hakemaan osalliseksi heidän verkossa julkaisemaansa ”tapahtumakalenteriin”, jota se jakelee sosiaalisessa mediassa.

Tällainen näennäistoiminta on ministeriölle riskitöntä: ei tarvitse kuin noukkia rusinat pullasta ja esitellä niitä ikään kuin omana saavutuksenaan. Se ei jaa millään lailla varsinaisten tekijöiden riskiä eikä täten edistä ainuttakaan arvokasta, vaikeaa ja suuritöistä kulttuuritekoa. Siitä ei myöskään jää mitään pysyvää, kun tapahtumat ja verkkomateriaalit katoavat bittiavaruuteen.

Sometilin perustaminen vuodeksi ja sillä livertely sivistyksen tekijöiden selässä ei ole ministeriön asemalle eikä resursseille sopivaa. Se, että tällaista edes vakavissaan esitetään, kertoo kuinka kauas todellisuudesta ministeriössä ollaan vieraannuttu.

Ministeriön nukkuessa yksityiset säätiöt ovat havahtuneet kiitettävästi tieto- ja kaunokirjallisuuden tukemiseen. Tästä esimerkkinä Kordelinin säätiön ja Suomen kulttuurirahaston uudet apurahat tietokirjallisuudelle. Ne ovat todellista tukea. Ne jakavat tekijöiden riskiä.

Näin tärkeä asia ei kuitenkaan voi olla vain yksityisten harteilla, vaan julkisen vallan on otettava siitä vastuuta. Milloin OKM alkaa ottaa tehtävänsä vakavasti ja oikeasti tukea sivistyksen tekijöitä?

Ensimmäisenä tekona voisi olla kirjallisuuspoliittinen ohjelma, joka huomioi sekä kirjallisuudenlajit että niiden keskeiset tekijät tasapuolisesti saman ekosysteemin avainlajeina ja keskeisinä sivistyksen luojina. Karu tosiasia nimittäin on, että esimerkiksi korkealuokkaisten, tieteen uusia ajatuksia esittelevien tietokirjojen suomentaminen ja kustantaminen ovat täysin pienten yksityisten toimijoiden harteilla.

Tekojen aika on nyt.

2. Nimeä enintään viisi (5) asiaa, joita kulttuuripoliittisessa selonteossa tulisi mielestäsi tarkastella.

1. Kirja-alan tilanne ja kirjallisuuspoliittinen ohjelma. Turvataan suomalaisen sivistyksen jatkuminen alustatalouteen siirtymisen aiheuttaman murroksen yli.
2. Tieteen uusien ajatusten saatavuus suomen kielellä. Turvataan tieteen uusien ajatusten päätyminen suomalaisten saataville äidinkielellään.
3. Korkealuokkaisen tietokirjallisuuden suomentamisen julkinen tuki. Tietokirjallisuuden suomentamisen tuen asettaminen merkitystään vastaavalle tasolle ja tasavertaiseksi kaunokirjallisuuden kirjoittamisen ja suomentamisen sekä tietokirjallisuuden kirjoittamisen kanssa.
4. Kirja-alan mieltäminen ekosysteeminä, joka koostuu useista olennaisista eri toimijoista, joita kaikkia tarvitaan, että kirja voi päätyä lukijan käteen. Mallissa on huomioitava sekä eri kirjallisuudenlajit että niiden keskeiset tekijät ja muut alan olennaiset toimijat tasapuolisesti saman ekosysteemin avainlajeina ja keskeisinä sivistyksen välittäjinä.

3. Millaisena näet taide- ja kulttuurialan nykytilanteen? Mitkä tekijät muuttavat eniten toimintaympäristöä ja mitä vaikutuksia niillä on taide- ja kulttuurialalle?

Suurin kirja-alaa ravistava muutos on siirtymä alustatalouteen. Samalla muutokset viestintäympäristössä muuttavat ihmisten ajankäyttöä ja siirtävät heidän huomiotaan.

Usein toistelluista myyteistä huolimatta alustataloudessa markkinoille tulon kustannukset ovat erittäin korkeat (kilpailija ei ole vain ”klikin päässä”). Kirja-alalla siirtymä alustatalouteen toteutuu siten, että alalle ilmestyy uusia toimijoita tai vanhojen toimijoiden pystyttämiä alustoja, jotka pyrkivät pääsemään digitaalisten kirjasisältöjen portinvartijoiksi ja käyttämään monopoliasemaansa maankoron perimiseen.

Tämä tarkoittaa, että pienten, itsenäisten toimijoiden, joiden harteilla esimerkiksi korkealuokkaisen, tieteen uusia ajatuksia esittelevän suomennetun tietokirjallisuuden julkaiseminen on, joutuvat alustayhtiöiden kuppaamiksi. Tästä seuraa, että korkealuokkaista suomennettua tietokirjallisuutta ei voi alustatalouden jakelumallissa kestävästi julkaista. On siis mahdollista, että sen julkaiseminen loppuu. Haastan käymään esimerkiksi kotimaisten kustannuskonsernien syksyn katalogit ja etsimään sieltä korkealuokkaiset suomennetut tietokirjat, siis sellaiset, joissa esitellään tieteen uusia ajatuksia suomen kielellä (määritelmällisesti poislukien harrastekirjat, self-help, julkkiselämäkerrat ja natsisaksa ja sota).

Painetun tietokirjan reaalimyynti eli myynnin arvo on laskenut 18 vuoden aikana 75 %. Vaikka viime vuosina tietokirjoja on alkanut ilmestyä hiukan enemmän myös sähköisessä muodossa, sen myynti ei ole kovin suurta. Kun huomioidaan lisäksi, että alustoilla tietokirjan ja painetun kirjan sisällöt eriytyvät, koska alustoilla leviävät lähinnä kevyet ja viihteelliset ”tietosisällöt”, on selvää että sähköinen jakelu ei korkealuokkaista tietokirjaa pelasta.

Korkealuokkaisella tietokirjalla ei voi olla hyvää saatavuutta, jos sellaisia ei ole. On huolehdittava, että Suomessa on järjestelmä korkealuokkaisten, tieteen uusia ajatuksia esittelevien tietokirjojen suomentamiseksi.

4. Pari sanaa digitalisaatiosta: mitä mahdollisuuksia digitaaliset alustat tarjoavat taide- ja kulttuurialalle ja mitä tulisi huomioida, kun yhä suurempi osa kulttuuriperinnöstä on digitaalisesti säilytettävää ja hyödynnettävää?

Suurin osa korkealuokkaisista (= uusia ajatuksia esittelevistä, tärkeän ajattelun viitekehyksen lukijalle esittelevistä) suomennetuista tietokirjoista on itsenäisten pienten kustantajien julkaisemia.

Alustataloudessa pieni kustantaja on vastaavassa asemassa kuin suomalainen kirjailijakin: kirjasta käteen jäävä myyntitulo alustalla on parin euron luokkaa per kokonaan kuunneltu tai luettu kirja. Kun korkealuokkaisen suomennetun tietokirjan kustantaminen maksaa kymmeniätuhansia euroja, on selvää että alustamallissa kustantaja ei voi saada siihen sijoittamiaan pääomia takaisin. Toiminta ei voi jatkua.

Tämä tarkoittaa, että korkealuokkaista suomennettua tietokirjallisuutta ei alustataloudessa ilmesty.

On huolehdittava, että siirtymässä alustatalouteen ei menetetä jotakin, jonka uudelleen rakentaminen voi olla vaikeaa tai mahdotonta. Tätä varten on oltava julkinen järjestelmä mm. korkealuokkaisten tietokirjojen suomentamisen jatkuvuuden takaamiseksi.

Kirjan saatavuus ei liity vain kirjan hintaan kuluttajalle. Jos koko ekosysteemi ei ole kestävällä pohjalla, korkealuokkaisia kirjoja ei ilmesty, eivätkä kansalaiset voi niitä tällöin ostaa, lainata kirjastoista tai kuunnella alustoilta.

5. Minkälaisia toimia kulttuurialalla mielestäsi tarvitaan kansainvälistymisen vahvistamiseksi ja miksi?

Kansainvälisyys on paitsi sitä, että suomalaiset toimivat aktiivisesti maailmalla, myös sitä, että kehittyvä maailmankulttuuri saapuu Suomeen ja suomen kieleen. Tärkein kehittyvän maailmankulttuurin muoto on tiede. Se on ihmiskunnalle yhteistä ja universaalia.

On huolehdittava, että tieteen uudet ajatukset päätyvät maailmalta suomalaisten saataville.

Suomen kirjakieli syntyi viitisensataa vuotta sitten, kun Mikael Agricola suomensi mm. rukouskirjan. Siis suomensi . Se toi suomen kieleen paitsi uskonnon, myös aristoteelisen filosofian ja arabialaisen lääketieteen perusteet – aikansa tieteen merkittäviä ajatuksia. Näin suomalaiset liitettiin osaksi tiedettä ja kehittyvää maailmankulttuuria. Suomesta tuli sivistyskieli mahdollistamalla maailman asioista puhuminen. Elävä kieli ja kielen ja kansan sivistys ovat alusta asti olleet sidottuja maailmalla syntyneiden ajatusten tuomiseen suomen kielelle. Tämä ei ole muuttunut.

Suomessa asuu noin promille maailman ihmisistä ja voidaan olettaa, että Suomessa keksitään promillen luokassa maailman uusista ajatuksista. Loput syntyvät muualla. On siis huolehdittava, että Suomessa on järjestelmä näiden uusien ajatusten tuomiseksi suomen kielelle: uudistetaan eli korotetaan tietokirjojen suomentajien julkinen tuki sellaiselle tasolle, että tämä mahdollistuu. Tuen painopiste tieteen uusia ajatuksia käsittelevien korkealuokkaisten tietokirjojen suomentamiseen.

Jos ei ole tietokirjoja, ei voi kasvaa tietokirjallisuuden lukijaksi. Korkealuokkaisen, tieteen uusia ajatuksia esittelevän tietokirjallisuuden tulevaisuudesta huolehtiminen on välttämätön ehto sille, että Suomeen kasvaa jatkossakin lukevia, ajattelevia ja laajasti sivistyneitä kansalaisia.

7. Miten kulttuurin keinoin voitaisiin nykyistä vahvemmin edistää ihmisten osallisuutta, hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta sekä vähentää eriarvoistumiskehitystä ja luottamuksen rapautumista?

Uusien ajatusten hyvä saatavuus äidinkielellä on olennainen osa demokratian toimintaa.

Kuinka pohtia pintaa syvemmin esimerkiksi tekoälyä ja datatiedettä, jos niistä ei ole tarjolla suomeksi korkealuokkaista ja ajantasaista tietoa? Kysymys kulminoituu kirjoihin. Uudet ajatukset leviävät maailmalla kirjoissa, joista oppineisto, yritysjohtajat, opettajat, poliitikot, startup-huiput ja moni muukin sivistyksensä hankkivat. Jos ne ovat saatavilla vain englanniksi, niistä rakentuu suomalaisia erottava muuri.

Vaikka englanniksi omaksutut ajatukset saapuvat maantieteellisesti Suomeen, ne liittyvät huonosti osaksi suomalaisten ajattelua ja sivistystä. Suomenkielisten ajattelu tapahtuu suomeksi. Niin tapahtuu myös julkinen keskustelu ja muu yhteinen ymmärryksen ja merkitysten rakentaminen.

Vieraalla kielellä asiat jäävät usein pintapuolisesti ymmärretyiksi. Merkittävämpää on kuitenkin se, että kun ajatuksiin ei voi perehtyä suomeksi, moni ei voi perehtyä niihin lainkaan. Ennen kaikkea niistä ei voi keskustella yhteisesti, kun yhteiset käsitteet puuttuvat. Olennaisista asioista keskusteleminen jää näin ollen pienten piirien etuoikeudeksi.

Yhteiskuntatieteilijät Daron Acemoglu ja James Robinson jäljittävät vapauden ”kapeaksi käytäväksi” kutsumaansa yhteiskunnalliseen tilaan, jossa on oltava paitsi riittävän toimintakykyinen valtio myös riittävän voimakkaat alhaalta ylös suuntautuvat instituutiot, jotka pitävät eliitin mielivallan kurissa. Ilman niitä vapaus katoaa. Todellisuuteen ja tieteelliseen ajatteluun perustuvien uusien ajatusten hyvä saatavuus on demokratiassa keskeinen instituutio.

Suomessa ei pidä kääntää selkää maailmalle eikä unohtaa vieraita kieliä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että suomen kieli pitäisi hylätä. Itse asiassa suomalaisten kiinnittyminen osaksi maailmaa edellyttää juuri suomen pitämistä sivistyskielenä.

Vain riittävän korkeatasoinen suomenkielinen tietokirjallisuus kykenee madaltamaan eliitin ja kansan välistä muuria.

Kirjan ja tiedon saatavuus ei liity vain kirjan hintaan kuluttajalle. Jos koko ekosysteemi ei ole kestävällä pohjalla, korkealuokkaisia kirjoja ei ilmesty, eivätkä kansalaiset voi niitä tällöin ostaa, lainata kirjastoista tai kuunnella alustoilta. Kirjaa ei voi lukea, jos sitä ei ole.

9. Miten saamme Suomeen lisää henkistä ja taloudellista, kaikkien hyvinvointia vahvistavaa lisäarvoa yhteiskunnassa taide- ja kulttuurialan kautta?

Suomeen tarvitaan valtiollinen järjestelmä tieteen uusien ajatusten saamiseksi suomalaisten saataville.

Yhteiskuntatieteilijät Daron Acemoglu ja James Robinson jäljittävät vapauden ”kapeaksi käytäväksi” kutsumaansa yhteiskunnalliseen tilaan, jossa on oltava paitsi riittävän toimintakykyinen valtio myös riittävän voimakkaat alhaalta ylös suuntautuvat rakenteet, jotka pitävät eliitin mielivallan kurissa.

Ilman niitä vapaus katoaa. Todellisuuteen ja tieteelliseen ajatteluun perustuvien uusien ajatusten hyvä saatavuus on demokratiassa keskeinen instituutio.

Suomessa ei pidä kääntää selkää maailmalle eikä unohtaa vieraita kieliä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että suomen kieli pitäisi hylätä. Itse asiassa suomalaisten kiinnittyminen osaksi maailmaa edellyttää juuri suomen pitämistä sivistyskielenä.

Lisäksi tiedetään, että Aineettomalla pääomalla keskeinen rooli talouskasvussa, ks. esim Matti Pohjola, ”Suomen talouskasvu ja sen lähteet 1860–2015”. Tätä yhteyttä tutkittu lähinnä koulutusvuosien mittarin avulla, ja tästä on johdettu malli, jonka perustella koulutusvuosia lisäämällä haettu lisäkasvua.

Tällä hetkellä vallitsevasta ajattelutavasta (ks. mikä tahansa OKM:n elinikäistä oppimista tarkasteleva selvitys) poiketen on huomioitava, että koulutus ei ole ainoa aineettoman pääoman (tiedon, osaamisen) siirtymisen muoto? Muita muotoja ovat mm. tietokirjat, media ja patenttijärjestelmä. Koulutus on tärkeydestään huolimatta vain osa kokonaisuutta – ei anneta mallin kaapata ajatteluamme.

Tiedon ja ajatusten leviämiseen yhteiskunnassa tarvitaan monimuotoisuutta. Tietokirja on edullinen ja tavoittava, joustava tapa lisätä suomalaisten sivistystä, aineetonta pääomaa, tietoa ja ideoita.

Koska tietokirjojen julkaisemisen tukemisessa ollaan ollaan vielä pitkällä suurten rajahyötyjen maastossa, suhteellisen pienilläkin satsauksilla voidaan saada paljon aikaan.

Tietokirjallisuuden kääntämisen tukea voitaisiin korottaa nykyisten rakenteiden puitteissa, jos vain tahtotila löytyy. Esimerkiksi kirjastoapurahan määrää lisäämällä tietokirjojen kääntämisen jako-osuutta voisi kasvattaa siten, että muiden kirjallisuudenlajien tuen kokonaismäärä ei pienene.

Toisena esimerkkinä tiedonjulkistamisen apurahoihin voitaisiin lisätä korkealuokkaisen tiedettä esittelevän tietokirjallisuuden suomentamiselle oma apurahamomentti, jonka Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta jakaa samalla kuin muutkin apurahat.

Suomennetun korkealuokkaisen tietokirjan julkaiseminen on uhattuna. Korkeimpien kulttuuribyrokraattien tilannekuva asiasta ja käsitys tällaisen kirjallisuuden merkityksestä on virheellinen.

11. Mitä tulee tehdä, jotta kulttuuriala kestää paremmin esimerkiksi koronan kaltaisia aikoja?

Avainsanoja ovat resilienssi ja kestävyys.

Ensinnäkin on huolehdittava, että koko kirja-alan ekosysteemi, kirjan arvoketju, on kestävällä pohjalla: tekijöiden kirjailijasta ja suomentajasta kustantajiin ja heidän työntekijöihinsä, kirjakauppiasiin, ja kirjastoihin on saatava työstään sellainen korvaus, jolla pystyy elämään ja luomaan itselleen tulevaisuuden. Jos yksikin ekosysteemin osa pettää, koko verkko pettää, eikä kirja päädy lukijan käsiin. Kirjan saatavuus romahtaa.

Resilienssistä:

Merkittävä osa yhteiskunnan resilienssistä muodostuu yhteiskunnan jäsenten, kansalaisten, ajatuksista: tiedoista, maailmankuvasta, arvoista.

Kaikki tieto ei suinkaan ole verkossa, vaikka päinvastaistakin kuulee. Ennen kaikkea verkon tieto on hajanaista, osin virheellistä, puutteellista ja melkein aina kontekstoimatonta.

Tämän informaation ymmärtäminen edellyttää, että sen vastaanottajalla on viitekehys, jossa näkemänsä ymmärtää. Ajattelun viitekehys ohjaa ratkaisevasti informaation vastaanottajan tulkintaa sen merkityksestä. Salaliittoteoreetikko ja tieteellisesti maailmaa tarkasteleva, laajasti lukenut ja sivistynyt kansalainen ymmärtävät saman uutisen täysin eri tavalla.

Mielekäs, tieteellisesti punnittu konteksti on nykyisessä informaatioavaruudessa niukin ja arvokkain hyödyke.

Korkealuokkainen, alansa asiantuntijan kirjoittama tietokirja on edelleen lyömätön ajattelun viitekehyksen välittäjä.

Digitaalisessa muodossa oleva informaatio on myös yllättävän haurasta. Verkkosivu voi kadota napin painalluksella. Some-jätti voi muuttaa käden käänteessä algoritmiaan. Verkkoon tallennettu informaatio on myös altista manipulaatiolle: kuka huomaa, jos verkkosivun sisältö onkin yllättäen päivittynyt hienovaraisesti, mutta merkitykseltään aivan toiseksi? Aurinkomyrsky voi pimentää sähkö- ja tietoverkon, jolloin kansalaisten pääsy tietoon on vakavasti rajoittunut.

Painettu kirja sen sijaan on todettu historian saatossa erittäin resilientiksi. Kirjastoissa on tallessa satoja vuosia vanhoja kirjoja, jotka ovat selvinneet monenlaisten myllerysten läpi ja joista voidaan olla varmoja, että niiden sisältöä ei ole jälkikäteen manipuloitu. Ne ovat ihmiskunnan muisti. Ei ole sattumaa, että ääriliikkeet ja autokraatit tahtovat hävittää juuri kirjat.

Aiemmin suomalaisten tietovaranto oli hajautettu painettuina kirjoina kirjahyllyihin ympäri maata. Kirjat sisälsivät tietoa, jonka perusteella kansalaisten toimintakyky saattoi jatkua vakavankin kriisin aikana ja jälkeen. Oli erilaisia oppaita, tietosanakirjoja, tietokirjoja jne.

Nyt tämä tietovaranto on konmaritettu kaatopaikoille naiivissa uskossa, että parikymmentä vuotta kokeiltu tiedon ja ajatusten jakelu ja säilytys alustajättien kontrolloimassa pilvessä voi korvata painetun kirjan.

Samalla yhteiskunnan tietopohja on päästetty erittäin hauraalle pohjalle. Toivo siitä, että kaikki menee hyvin, ei ole strategia.

Korkealuokkaisen painetun tietokirjan elinvoimasta huolehtiminen on valtion tasolla erittäin halpa vakuutus vakavien kriisien varalle.

En tahdo kääntää kelloa taaksepäin, mutta suuren murroksen aikana on viisasta huolehtia, että emme menetä epähuomiossa jotakin korvaamatonta. Pitäkäämme korkealuokkainen tietokirja hengissä toistaiseksi, ja arvioidaan tilannetta uudelleen pölyn laskeuduttua esimerkiksi parin sukupolven päästä.

 

Parhain terveisin,

Juha Pietiläinen

Korkealuokkaisen tietokirjallisuuden suomentaja ja kustantaja

Terra Cognita