Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Kimmo Pietiläiselle

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto elämäntyöstä on myönnetty Terra Cognitan kustantaja ja suomentaja Kimmo Pietiläiselle 27.11.2015 tieteellisen tiedon välittämisestä ja sen tuomisesta osaksi kansallista tietokulttuuria. Lue lisää tiedonjulkkistamisen neuvottelukunnan sivuilta. (lisäys: Helsingin Sanomien uutinen täällä.)
Palkintotilaisuutta seuraavaa seminaaria varten Kimmo Pietiläiseltä pyydetiin puheenvuoro rohkeudesta. Julkaisemme puheenvuoron kokonaisuudessaan tässä.
Rohkeus tutkia, julkaista ja puhua
Wikipedia sanoo, että ”rohkeus on uskallusta tehdä asioita välittämättä pelosta, kivusta, vaarasta, epävarmuudesta ja uhkailusta”. Googlen Suomisanakirjan mukaan uskallus on ”rohkeutta ja itseluottamusta” ja ensimmäisenä mainoksena se tarjoaa Eliittikumppania. Kehämääritelmä tarkoittaa ”fyysistä rohkeutta”, joka ilmenee, kun toimitaan fyysiseen hyvinvointiin kohdistuvista riskeistä huolimatta. Tällainen rohkeus ilmenee yleensä nopeasti, harkitsematta ja mielijohteesta.
Suuri osa kaunokirjallisuutta, johon nykyään luetaan sota- ja rikoskirjallisuus, on fyysisen rohkeuden eri muotojen kuvaamista. Ja jääkiekkoilija syöksyy rohkeasti ja omasta terveydestään piittaamatta mailaviidakkoon iskeäkseen maalin, usein harjoiteltuaan suoritustaan vuosikausia välttääkseen ajattelun.
Olemme täällä puhumassa tiedonjulkistamisesta ja tehtäväni on kertoa tutkimisen, julkaisemisen ja puhumisen rohkeudesta. Tällaista rohkeutta voidaan sanoa ”moraaliseksi”. Se on yleensä erittäin harkittua ja se ilmenee pitkän ajan kuluessa toisin kuin sekunnin murto-osassa ilmenevä fyysinen rohkeus.
Yksittäinen tiedonjulkistaja tuo asioita muiden tietoisuuteen. Ne voivat olla kiistanalaisia, valtavirrasta poikkeavia tai vain uusia. Usein juuri tällaiset ajatukset eivät ole valtavirran suosiossa ja toisinaan se vastustaa niiden julkaisemista. Niihin tarttuminen sisältää riskin. Tiedonjulkistaja voi menettää sosiaalisen asemansa, maineensa ja rahansa.
Riskeistä huolimatta muutama tiedonjulkistaja ryhtyy tehtävään halutessaan vaikuttaa. Pelkkä rohkeus ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös tieto asian arvokkuudesta ja itsensä ylittämistä, jolla tarkoitan normaalin ylittävää suoritusta.
Ja silloin teko on enemmän kuin rohkea. Se on sankaruutta myös kaunokirjallisuuden kuvaamassa merkityksessä.
Se perustuu yksittäisen toimijan tekoihin. Se suuntautuu alhaalta ylös. Tekijät tekevät ja seuraukset saattavat näkyä korkeammallakin tasolla. Miten muuten yksittäinen ihminen voi vaikuttaa kuin tekemällä?
Olen itse esimerkkini. Kauan sitten näin, että korkealuokkainen suomalainen tietokirjallisuus oli rappiotilassa. Se tarkoittaa, että merkittävän uuden maailmankulttuurin eli uudenlaisen ajattelun tuonti suomen kieleen oli loppunut. Se taas tarkoitti, että merkittävä moderni maailmankulttuuri ei ollut suomalaisten ulottuvilla eikä suomi enää ollut maailmankulttuurin kehittämiseen osallistuva kieli.
Minulla oli mielestäni arvokas tehtävä, joka edellytti itsensä ylittämistä. Ehkä tarvittiin hieman rohkeuttakin. Oli käynnistettävä järjestelmällinen modernin tietokirjallisuuden suomentamistyö.
Suomentaminen oli välttämätöntä, koska Suomi on pieni maa. Meitä on vain promille maapallon väestöstä, joten hyvällä onnella täällä syntyy promille maapallon ajatuksista. Kaikki muu on tuontitavaraa. Ja kun meitä todella on näin vähän emmekä ole muita kummempia, paras ratkaisu syntyy tuomalla ajatusten alkuperäisten esittäjien tekstit tänne. Se oli mielestäni tehokkain ja nopein tapa rikastuttaa suomalaista henkistä elämää.
Projektini kulun ymmärtämiseksi kannattaa pohtia, mikä tällaisen toiminnan eli rohkeuden vastakohta on tiedonjulkistamisessa. Se ei ole pelkuruutta tai välinpitämättömyyttä, vaan omien käsitysten ylikorostamista ja toisenlaisen ajattelun mitätöimistä. Nassim Taleb sanoo sitä neuvostoharvardiksi. Hänen mukaansa se on sitä, että valtavirran viisaat luennoivat linnuille lentämisestä ja sen jälkeen uskovat opettaneensa linnuille lentotaidon.
Valtion tiedonjulkistamisen neuvostoharvard tuotti silloin ja edelleenkin suunnitelmia ja tekstiä suomalaisen tietokirjallisuuden kehittämiseksi. Olemme täällä puhumassa jälleen kerran tästä.
Tietokirjallisuuden viranomaiset opettavat täsmälleen, millaista tietokirjallisuuden pitää olla. Siitä on kuutiometri kirjoituksia ja vielä enemmän puhetta. Tällainen ajattelu suuntautuu ylhäältä alas. Se on valtavirta. Se ohjaa ihmisten toimintaa valtavirran oikeiksi ylentämien ajatusten perusteella. Immanuel Kant sanoi, että kun hallitsija pyrkii omien käsitystensä mukaisesti tekemään kansan onnelliseksi, hän muuttuu despootiksi.
Juuri niin kävi valtion tiedonjulkistamisen neuvostoharvardille.
Ryhdyin tuomaan maahamme eli suomentamaan merkittävää modernia tietokirjallisuutta rohkeasti, mutta mielestäni myös viisaasti ja arvokasta ratkaisua tavoitellen, toisinaan jopa itseni ylittäen. Ja riskit alkoivat toteutua.
Menetin sosiaalisen asemani ja maineeni. Minusta tuli häirikkö ja ikävä räkyttäjä. En toiminut valtavirran ajattelun mukaisesti. Olin marginaalissa.
En kuitenkaan välittänyt vähättelystä ja kritiikistä, ja ajan mittaan maahamme on syntynyt edes vähäinen moderni tietokirjallisuus. Ja kun olen menettänyt maineeni, voin kertoa millainen saavutukseni on. Se on sankariteko. Se on myös maailmanennätys. Missään kukaan ei ole tehnyt vastaavaa korkealuokkaisen tietokirjallisuuden käännös- ja kustantamistyötä.
Tämä tietysti edellytti elämäntavan muuttamista siten, että se oli sopusoinnussa tehtävän kanssa. Loin myös työ- ja toimintatavan, jolla korkealuokkaisia tietokirjoja saadaan järjestelmällisesti suomen kieleen.
Ja tiedonjulkistamisen viranomaisten reaktio on ollut kieltää kaikenlainen tuki korkealuokkaisen tietokirjallisuuden suomentamiselle. Minulle on kerrottu, että päätös oli kollegiaalinen.
Nyt minut on palkittu. Ylhäältä alas -väki on antanut tunnustuksen kansalaisen omaehtoiselle alhaalta ylös -toiminnalle. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ylhäältä alas -väki olisi ansioitunut tässä projektissa.
En tiedä, voivatko viranomaiset ja instituutiot olla sankareita. En usko, että ne voivat olla rohkeita. Sen sijaan ne voivat olla ennakkoluulottomia ja katsoa tulevaisuuteen. Ne voivat purkaa alhaalta ylös suuntautuvan toiminnan esteet.
Seuraava vaihe onkin, että tiedonjulkistamisen viranomaiset osoittavat ennakkoluulottomuutensa, alkavat nähdä yksittäisten ihmisten suoritukset ja antavat heille mahdollisuuden sankaritekoihin. Erityisesti tämä koskee tähän saakka tuntemattomia, uusia tiedonjulkistajia, rohkeutensa osoittamaan pyrkiviä. Yksittäiset ihmiset tekevät ja tiedonjulkistamisen järjestelmän tehtävä on antaa heille siihen kahlitsematon mahdollisuus.
Ehdotan mallia. Sen sijaan että jähnätään siitä, mikä on oikein. Otetaan kouraan neljä tuumaa paksu nippu viisisatasia ja heitetään ne vastatuuleen. Vuoden päästä katsotaan, ketkä tuen saaneista ovat saaneet jotakin aikaan ja tuetaan lähinnä heitä.
Se olisi nykyisen pysähtyneisyyden kaatavaa viranomaisen ennakkoluulotonta toimintaa. Se takaisi, että uusien ajatusten tuominen suomen kieleen ei ole enää yhden yksittäisen toimijan varassa.