Monet kirjoista on kuratoitu  ja suomennettu MIT Pressin Essential Knowledge -sarjan kirjoista. Ne, kuten sarjan muutkin kirjat, ovat alansa kansainvälisesti tunnettujen asiantuntijoiden kirjoittamia ja läpäisseet vaativan, kansainvälisen tason toimitusprosessin. Useimmat ovat vertaisarvoituja. Suomentamisessa on noudatettu alan terminologiaa ja epäselvissä tilanteissa kuultu tekoälyn alan suomalaisia asiantuntijoita.

Kirjat esittelevät tiiviisti alansa peruskäsitteet ja tarjoavat aiheistaan johdonmukaisen käsitteellisen viitekehyksen. Kukin kirja sisältää myös napakan sanaston, jossa määritellään kirjassa esitellyt käsitteet.

Kirjat on tarkoitettu yleisiksi tietokirjoiksi, ja johdonmukaisen ja täsmällisen esitystapansa vuoksi ne tarjoavat lukijalleen täsmällisen kielen, jolla puhua aiheista suomeksi sekä asiantuntijoiden kesken että maallikoille. Sarja kasvaa jatkuvasti.

Terra Cognita Oy on Suomen johtava yleistajuisen matemaattis-luonnontieteelisen tietokirjallisuuden kustantaja. Olemme toimineet vuodesta 1996 ja olemme taloudellisesti ja poliittisesti riippumaton.

Parhain terveisin,

Juha Pietiläinen
Kustantaja, Terra Cognita Oy

Stephan Raaijmakers,

Suuret kielimallit

Suom. Kimmo Pietiläinen, ISBN 978-952-7367-49-0, 300 sivua.

Ilmestyy syksyllä 2026

Ovh, 30,00 €.

Suuret kielimallit, kuten ChatGPT, Claude ja Grok ovat tekoälyn keskeinen sovellus ja niiden räjähdysmäinen kehitys on herättänyt monenlaisia kysymyksiä tekoälysingulariteetista tekijyyteen ja vastuuseen.

Tässä kirjassa kielimallien tutkija Stephan Raaijmakers kuvaa napakasti ja ymmärrettävästi, kuinka suuret kielimallit toimivat. Tarkasteltuja asioita ovat esimerkiksi:

• kieli laskennallisena ilmiönä,
• kielimallien historia,
• erilaiset kielimallit ja niiden toimintaperiaatteet,
• kuinka kielimallit oppivat aineistosta,
• kielimallien mahdollisuudet ja rajoitteet.

Samalla kirja tarkastelee kriittisesti erilaisia mediassa leviäviä sensaatiohakuisia väitteitä ja tarjoaa tästä teknologiasta maltillisemman, tosiasioihin perustuvan kuvan.

Suuret kielimallit kertoo, miten tämä mullistava toimii ja miten sen talouteen, ajatteluun, luovuuteen ja yhteiskuntaan aiheuttamaa murrosta pitäisi ajatella.

Stephan Raaijmakers on viestivän tekoälyn professori Leidenin yliopistossa ja ptikän uran tehnyt laskennallisen lingvistiikan tutkija.

Chris Bernhardt,

Kaunis matematiikka, Yllättävän yksinkertaiset ajatukset digitaalisen
mullistuksen taustalla

Suom. Kimmo Pietiläinen, ISBN 978-952-7367-46-9, 264 sivua.

Ovh. € 40,00

Useimmat tietävät jotakin maailmankuvamme1900-luvulla mullistaneista suurista teorioista, kvanttimekaniikasta ja yleisestä suhteellisuusteoriasta.

Harva kuitenkaan tuntee tai on edes kuullut elämämme, työmme ja viestintämme mullistaneen informaatioajan mahdollistaneista nerokkaista teorioista, vaikka niiden tulokset täyttävät arkemme.

Kaunis matematiikka -teoksessa tutkitaan näitä teorioita. Kirjassa käsiteltyjä kysymyksiä ovat muun muassa:

• Mitä on informaatio?
• Miten analoginen muutetaan digitaaliseksi?
• Mikä on algoritmi?
• Mikä on universaali tietokone?
• Miten kone oppii?

Kirjan neljä pääteemaa, informaatio, viestintä, laskenta ja oppiminen vastaavat näihin kysymyksiin. Hämmästyttävintä on, että näiden teorioiden perusteet voi ymmärtää lukiomatematiikalla.

Tilaa nyt verkkokaupasta.

Julian Togelius

Yleinen tekoäly

Suomentanut Kimmo Pietiläinen ISBN 978-952-7367-42-1, 227 s.

Ovh. 30,00 €.

Mitä tekoäly on?

Tekoälyä käytetään jatkuvasti enemmän eri tuotteissa ja palveluissa. Sen ihmeitä tarjotaan kaikkeen erinomaisuuden merkkinä, osin perustellusti.

Jotkin taskulaskimen ja šakkikoneen kaltaiset laitteet ovat jo nyt ylivoimaisia ihmiseen verrattuna. Ne toimivat kuitenkin vain siinä sovelluksessa, johon ne on suunniteltu. Puhelimen kielentarkistaja ei pelaa šakkia eikä šakkikone tarkista kieltä. Tekoäly on toistaiseksi kapea-alaista.

Tavoitteena on yleinen tekoäly, joka on kaikissa asioissa yhtä ylivoimainen ihmiseen verrattuna kuin sen nykyiset kapeat sovellukset.

Millaista yleinen tekoäly olisi? Miten siihen päästäisiin? Milloin se tulisi? Mitä siitä seuraisi? Onko yleinen tekoäly ylipäätään edes mahdollinen?

Julian Togelius on tekoälytutkija ja tietojenkäsittelytieteen professori New York Universityssa.

Tilaa nyt verkkokaupasta.

Mark Coeckelbergh & David J. Gunkel

Viestivä Tekoäly, Kriittinen johdanto suuriin kielimalleihin

Suom. Kimmo Pietiläinen, 208 s., ISBN 978-952-7367-43-8.

Ovh. 30,00 €

Tekoälyn voi ajatella viestivän, kun ihminen voi olla sen kanssa keskustelua muistuttavassa vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi OpenAI:n ChatGPT ja Googlen LaMDA ovat viestiviä tekoälyjä.

Tässä uraa uurtavassa teoksessa esitellään, miten tällaiset suuret kielimallit toimivat, ja tarkastellaan niitä kriittisesti ja havainnollisesti lähtien länsimaisen filosofian peruskivistä ja päätyen moderniin kielen, tiedon ja viestinnän filosofiaan.

Kielimallit eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitään. Niiden viestintä ei perustu merkitysten välittämiseen, vaan opetusaineistossa esiintyviin tilastollisiin hahmoihin. Tällä erolla ihmisten viestintään on syvällinen vaikutus elämiimme, yhteiskuntiimme, käsitykseemme tiedosta ja siihen, mitä pidämme kirjoittamisena ja kirjoittajuutena.

Tekijät osoittavat selkein esimerkein, että tämä aikamme kenties hajottavin teknologia on samalla ainutlaatuinen uusi mahdollisuus tutkia ihmisen kognitiota ja pohtia, mitä kieli, viestintä ja älykkyys pohjimmiltaan ovat.

Mark Coeckelbergh on Wienin yliopiston teknologian ja median filosofian professori. Häneltä on ilmestynyt aiemmin suomeksi teokset Tekoälyn etiikka ja Miksi tekoäly nakertaa demokratiaa. David J. Gunkel on viestinnän professori Northern Illinois Universityssa.

Tilaa nyt verkkokaupasta.

John D. Kelleher

Syväoppiminen

Suom. Kimmo Pietiläinen, ilmestynyt 2020, ISBN 978-952-7367-03-2, 250 sivua.

Ovh. 30,00 €.

Syväoppiminen on tekoälyn ydin, ja tekoälyyn perustuvat tietokoneet opetetaan syväoppivilla tekniikoilla.

Syväoppimisen tulokset ovat olleet häkellyttäviä. Siihen perustuvat koneet ovat päihittäneet peleistä vaikeimpana pidetyn go:n mestarit vain muutamassa vuodessa ja ne oppivat tietokonepelit nopeammin ja paremmin kuin ihmiset. Sama vahvuus ilmenee myös muilla ihmiselämän aloilla.

Syväoppiminen on ensimmäinen syväoppimisen yleistajuisesti suomen kielellä kuvaava teos. Se esittelee alan käsitteet, tilan ja mahdollisen tulevaisuuden.

John D. Kelleher on Dublinin teknillisen korkeakoulun tietotekniikan professori ja sen Informaatio-, viestintä- ja viihdetutkimuksen laitoksen akateeminen johtaja. Hän on kirjoittanut muun muassa laajasti käytetyn syväoppimisen oppikirjan. Häneltä on ilmestynyt suomeksi myös kirja Datatiede.

Tilaa nyt verkkokaupasta.

John D. Kelleher ja Brendan Tierney

Datatiede

Suom. Kimmo Pietiläinen, ilmestynyt 2021, ISBN 978-952-7367-11-7, 258 sivua.

Ovh. 30,00 €.

Datatiede on nopeasti kehittyvä ala, joka yhdistää monien ari alojen ongelmat, algoritmit ja aineiston analyysissa käytetyt mentelmät tavoitteenaan eristää (suur)aineistosta arvokasta tietoa.

Informaatiotekniikan ja sosiaalisen median kehityksen seurauksena aineistoa kerätään nyt enemmän kuin koskaan ja sitä käytetään moniin tarkoituksiin.

Datatiede liittyy lähesesti koneoppimiseen, tilastotieteeseen, aineiston eettiseen käyttöön, sen käytön sääntelyyn ja suurteholaskentaan, kaikki tällä hetkellä erittäin tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Datatiede on ensimmäinen suomenkielinen kirja, joka esttelee alan ja sen haasteet jokaiselle ymmärrettävällä tavalla. Kirjassa myös kuvataan, kuinka datatieteen projekti toteutetaan organisaatiossa.

John D. Kelleher on Dublinin teknillisen korkeakoulun tietotekniikan professori ja sen Informaatio-, viestintä- ja viihdetutkimuksen laitoksen akateeminen johtaja. Suomeksi häneltä on aikaisemmin ilmestynyt teos Syväoppiminen.

Brendan Tierney on saman yliopiston luennoija ja useiden tiedonlouhintaa käsittelevien kirjojen tekijä.

Tilaa nyt verkkokaupasta.

Ethem Alpaydin

Koneoppiminen

Suom. Kimmo Pietiläinen, ilmestynyt 2021, ISBN 978-952-7367-16-2, 270 sivua.

Ovh. 30,00 €.

Koneoppiminen on eräänlaista tekoälyä, jonka ansiosta tietokoneet oppivat eristämään laajasta aineistosta uutta tietoa ja toimimaan sen perusteella.

Tietokoneiden laskentatehon kasvun seurauksena koneoppimisen sovellukset ulottuvat nykyään puheentunnistuksesta itseohjautuviin autoihin. Koneoppiminen on niinkin arkisilta vaikuttavien asioiden kuin elokuvien suosittelun ja sosiaalisen median toimintojen perusta.

Koneoppiminen esíttele aiheensa laajasti ja helppolukuisesti monin esimerkein.

Ethem Alpaydin on tietotekniikan professori Istanbulin Bogaziçi-yliopistossa ja laajasti käytetyn koneoppimisen oppikirjan kirjoittaja.

Tilaa nyt verkkokaupasta.

Panos Louridas

Algoritmit

Suom. Kimmo Pietiläinen, ilmestynyt 2021, 1SBN 978-952-7367-13-1, 274 sivua.

Ovh. 30,00 €.

Algoritmi on tapa tehdä asioita, ratkoa ongelmia vaiheittain yksinkertaisia sääntöjä noudattaen.

Tietokoneiden laskentatehon kasvaessa algoritmeilla ontartuttu yhä suurempiin ongelmiin. Algoritmit ohjaavat toimintaa yhä useammilla aloilla elokuvien suosittelusta kansalaisten puheluiden urkintaan. Muutos on jo niin kattava, että on esitetty, että olemme siirtyneet tietokoneiden aikakaudesta algoritmien aikakauteen.

Tämä teos esittelee algortmit, selittää mitä ne ovat ja miten ne toimivat tarjoamalla esimerkkejä monilta eri sovellusaloilta.

Algoritmit on ensimmäinen yksinomaan tähän asiaan keskittynyt moderni suomenkielinen teos.

Panos Louridas on Ateenan yliopiston taloustieteen ja liiketoiminnan laitoksen apulaisprofessori.

Tilaa nyt verkkokaupasta.

Mark Coeckelbergh

Miksi tekoäly nakertaa demokratiaa ja mitä sille voidaan tehdä

Suom. Kimmo Pietiläinen, ISBN 978-952-7367-35-3 , 200 sivua.

Ovh. 30,00 €.

Tekoälyä käytetään manipulointiin ja poliittiseen sortoon kautta maailman. Usein kerrotaan myös tekoälyn voimistamasta polarisaatiosta ja tekoälyn käyttämisestä valvontaan.

Vaarantavatko nämä kehitykset demokratian? Voimmeko vaikuttaa asiaan? Tämä kirja esittelee tekoälyn keskeiset uhkat demokratialle.

Mark Coeckelbergh väittää, että nykyiseen muotoon kehitetty tekoäly ja nykyiset tavat käyttää sitä sekä auttavat totalitaarisia hallintoja että uhkaavat vapauteen ja tasa-arvoon perustuvia liberaalidemokratioita.

Miten teemme demokratiasta resilientimmän suhteessa tekoälyyn? Ja ennen kaikkea, miten demokratia voi hyötyä tekoälystä?

Mark Coeckelbergh on Wienin yliopiston professori ja tekoälyn etiikan asiantuntija. Häneltä on ilmestynyt aiemmin suomeksi teokset Tekoälyn etiikka  ja Viestivä tekoläy.

Tilaa nyt verkkokaupasta.

Mark Coeckelbergh

Tekoälyn etiikka

Suom. Kimmo Pietiläinen, ilmestynyt 2021, ISBN 978-952-7367-10-0, 228 sivua.

30,00 €.

Tekoälyn yleistyminen on teknologinen muutos, joka vaikuttaa sekä yksilölliseen elämään, yhteiskuntaan että talouteen. Tekoälyä on jo kaikkialla erilaisiin nukeista autoihin ulottuviin laitteisiin upotettuna.

Tekoäly synnyttää monenlaisia eettisiä ongelmia, mutta sen vaikutuksia myös liioitellaan. Ne myös herättävät huolta esimerkiksi yksityisyydestä ja työn ja elämän tulevaisuudesta. Uusi ilmiö vaatii kuitenkin uusia etiikan käsitteitä ja näkökulmia.

Tekoälyn etiikka on ensimmäinen näihin ongelmiin keskittyneesti tarttuva teos suomen kielellä.

Mark Coeckelbergh Wienin yliopiston median ja teknologian filosofan professori. Häneltä on ilmestynhyt suomeksi mylös teokset Miksi tekoäly nakertaa demokratiaa ja Viestivä tekoläy.

Tilaa nyt verkkokaupasta.

Sarjamme kasvaa lakkaamatta. Tilaa uutiskirjeemme etusivulta ja pysy kärryillä!

The post Terra Cognitan tekoäly- ja IT-kirjat appeared first on Terra Cognita.

Terra Cognitan perustaja ja kustantaja Kimmo Pietiläinen julkaisi tänä syksynä 150. merkittävän tietokirjasuomennoksensa. Virstanpylvään kunniaksi hän pistäytyi Rosebud Sivullisen lavalla kertomassa merkittävimmistä teoksista uransa varrella. Sisältää ironiaa ja paljastuksia. Katso tallenne alta.

The post Kimmo Pietiläinen: 150 tietokirjasuomennosta – poimintoja appeared first on Terra Cognita.

Millainen on kulkutautien ja ihmisen sivilisaatioiden suhde? Tätä kysymystä tarkastelee Jared Diamond uraa uurtavassa teoksessaan Tykit, taudit ja teräs, jossa todetaan nimeä myöten, että kulkutaudit ovat yksi kolmesta keskeisestä tekijästä, jotka nostivat euraasialaiset kulttuurit maailmanvaltaan.

Jared Diamond, Tylit taudit ja teräs, Ihmisen yhteiskuntien kohtalot

Käy ilmi, että kulkutaudeiksi kutsumamme taudit, kuten tuhka- ja vihurirokko sekä influenssa, ovat melko tuoretta perua. Esimerkiksi isorokko on arvioiden mukaan peräisin noin vuodelta 1600 eaa.

Kulkutaudeille on ominaista, että ne ovat nimenomaan ihmisen tauteja. Toisin sanoen niiden pääasiallinen isäntä on ihminen. Ne ovat yleensä myös akuutteja eli sairastunut tavallisesti paranee lyhyessä ajassa täydellisesti tai kuolee. Parantuneet jäävät myös yleensä taudille vastustuskykyisiksi.

Tällaiset taudit ovat yleensä peräisin kotieläimiltä, mutta ovat muuntuneet ihmisen taudeiksi evoluution myötä. Siirtymän tapahtumiseksi vaaditaan kuitenkin yleensä olosuhteiden muutos. Saman viestin voi lukea Arno Karlenin teoksesta Mikrobit ja ihminen, jotka käsiteltiin tämän sarjan edellisessä kirjoituksessa.

Diamondin esitys onkin erinomainen tapaustutkimus modernin epidemiologisen ajatttelun soveltamisesta ihmiskunnan historiaan. Hän kuvaa, kuinka tämä olosuhteiden muutos johtui ihmiskunnan siirtymästä maatalouteen. Ensimmäisenä se tapahtui Välimeren kaakkoiskulmassa sijaitsevan Hedelmällisen puolikuun alueella noin kymmenentuhatta vuotta sitten.

Siirtymän maanviljelykseen mahdollistivat Hedelmällisen puolikuun alueella kotoperäisinä eläneet eläin- ja kasvilajit, jotka oli mahdollista domestikoida. Näitä olivat mm. vehnä, nauta ja lammas.

Maatalous ensinnäkin pitää yllä paljon suurempia väestöjä kuin metsästykseen ja keräilyyn perustuva elämäntapa. Pienissä yhteisöissä ei voi esiintyä suuria epidemioita, vaikka niillä tartuntatauteja esiintyykin. Mittakaava kuitenkin aiheuttaa tartuntataudeissa laadullisen muutoksen.

Lisäksi metsästäjä-keräilijät vaihtavat usein leiripaikkaa ja jättävät jätöksensä mikrobeineen taakseen. Viljelijät elävät paikallaan ja omien jätevesiensä keskellä, mikä tarjoaa mikrobeille lyhyen matkan yhden kehosta toisen juomaveteen. Olennainen tekjä oli myös läheinen kosketus hiljattain domestikoituihin kotieläimiin, kuten nautaan ja lampaaseen, joiden tartuntataudit vain odottivat siirtymistään ihmisiin.

Maanviljelykseen siirtynyt ihminen muutti elinympäristöään myös monilla muilla tavoilla. Kastelujärjestelmät ja peltojen raivaaminen loivat ihanteellisia elinympäristöjä tauteja levittäville eläimille, kuten moskiitoille tai etanoille ja madoille. Kaupungistuminen lisäsi väestöä ja sen tiheyttä entisestään, mikä kasvatti mikrobien leviämismahdollisuuksia uudelle tasolle.

Kun ihmiskunnan koko ja tiheys kasvoivat riittävän suureksi, se saattoi pitää yllä ja kehittää kulkutauteja. Samalla niille oli mittavalla elinolosuhteiden ja -ympäristön muutoksella luotu siirtymispaine ihmiseen.

Hedelmällisen puolikuun alue Välimeren kaakkoispohjukassa. Kuva: Wikimedia Commons.

Ihmiseen erikoistuneiden tautien kehityksessä on Diamondin mukaan yleisesti ottaen monivaiheinen prosessi. Ensimmäinen vaihe on eläimeltä saatu tauti. Ne eivät vielä yleensä siirry ihmisestä toiseen ja jopa siiirtyminen eläimestä ihmiseen on epätavallista.

Toisessa vaiheessa taudinaiheuttaja muuntuu siten, että voi tarttua ihmisestä toiseen ja aiheuttaa epidemioita. Ne kuitenkin usein katoavat joko hoidon tai muiden syiden ansiosta, eikä tauti vakiinnu ihmisten kulkutaudiksi. Esimerkiksi SARS näyttää olleen tällainen.

Viimeisessä vaiheessa taudit ovat vakiintuneet epideemisiksi sairauksiksi, jotka rajoittuvat ihmiseen. Niiden evoluutioon on yleensä liittynyt tässä vaiheessa esimerkiksi tautia levittävän niveljalkaisen tai muun lajin vaihtuminen. Myös taudin oireet ovat yleensä ovat tässä vaiheessa lieventyneet. Esimerkiksi vuonna 1495 ilmaantunut syfilis oli alkuvaiheessaan erittäin tappava ja tuskallinen nopeasti etenevä tauti, mutta viidessäkymmenessä vuodessa se oli talttunut nykyisen kaltaiseen, hitaasti etenevään muotoonsa. Lievemmässä muodossaan se kykeni leviämään tehokkaammin, kun tartunnan saanut pystyi huomaamattaan levittämään tautia useisiin ihmisiin, jotka puolestaan levittivät sitä edelleen.

Uusista tartuntataudeista ei voi ilmaantumisen hetkellä tietää, mitkä niistä laajenevat suuriksi epidemioiksi ja mitkä hiipuvat pysyvästi tai kenties ilmaantuakseen joskus uudelleen. Tätä riskien arvioinnin vaikeutta käsiteltiin kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa.

Ihminen ja muut eläimet kehittyvät vastustamaan tartuntatauteja kahden mekanismin kautta: immuniteetin ja geneettisen vastustuskyvyn. Immuunijärjestelmä toimii ”oppimalla” tunnistamaan taudinaiheuttajan ja torjumaan sen. Useimmiten vakiintuneet epideemiset sairaudet ovat sellaisia, joihin immuunijärjestelmä kehittää vastustuskyvyn sairastumisen jälkeen. Tällaisia ovat mm. vesirokko, tyypilliset nuhakuumeet ja hinkuyskä. Geneettinen vastustuskyky kehittyy puolestaan hitaasti useiden sukupolvien mitttaan.

Se ei tietenkään pysäytä tartuntatautien ja ihmisen rinnakkaisen evoluution loputonta tanssia, vaan tuo mukanaan uuden olosuhteiden muutoksen, joka puolestaan ajaa tautia muuntumaan. Joskus geneettinen vastustuskyky tuo mukanaan muita haittavaikutuksia, kuten sirppisoluanemian, joka on hinta vastustuskyvystä malarialle.

Yksi Diamondin teoksen huimimmista saavutuksista on epidemiologisen ymmärryksen soveltaminen maailmanhistorian käännekohtiin. Esimerkiksi espanjalaiset konkistadorit hyötyivät merkittävästi atsteekkien keskuuteen tuomastaan isorokosta, joka oli atsteekeille täysin uusi tauti.

Isorokkoepidemia tappoi lähes puolet atsteekeista ja mursi eloonjääneiden taistelutahdon. Vastaavat eurooppalaisten levittämät eläinperäiset taudit, kuten isorokko, tuhkarokko ja influenssa, tuhosivat valtaosan myös Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöstä. Näin eurooppalaiset valloittajat saivat merkittävän edun tunkeutuessaan uusille alueille ja pystyivät siirtymään niille usein lähes taisteluitta.

Teoksessaan Diamond piirtää ajatuksia kertakaikkisesti muuttavan kuvan ihmisen yhteiskuntien kohtaloista, joissa ympäristötekijät kotoperäisistä kasveista ja eläimistä maantieteellisiin tekijöihin osoittautuvat keskeisiksi sivilisaatioiden kehitystä ja levittäytymistä määrääviksi tekijöiksi. Ihmisen yhteiskuntien ja tautien yhteinen historia ei suinkaan ole päättynyt, eikä yhteiselon nykyisyyttä voida ymmärtää ilman käsitystä sen historiallisesta dynamiikasta.

Jared Diamondin kirjaan Tykit, taudit ja teräs voi tutustua linkistä.

Arttikkelikuva: Jialiang Gao, CC-BY-SA.

The post Kirjallisuutta pandemioista, osa 3: Tykit, taudit ja teräs appeared first on Terra Cognita.

Kirjassaan Mikrobit ja ihminen lääkäri Arno Karlen kertoo mikrobien ja ihmisen kiehtovan historian, joka ei jätä kylmäksi. Karlen kuvaa lukuisin esimerkein ihmisen ja erilaisten taudinaiheuttajien rinnakkaista evoluutiota kivikaudesta nykyaikaan ja tarjoaa tärkeitä oivalluksia rinnakkaiselostamme.

Arno Karlen, Mikrobit ja ihminen

Mikrobit ja loiset ovat luonnollinen ja kattava osa elämää. Kaikki eliölajit kärsivät infektioista, ja jokainen laji on ollut joko loisittavana tai loinen, usein jopa molempia. Esimerkiksi kurkkumätää aiheuttava bakteeri muuttuu taudinaiheuttajaksi vasta, kun sillä itsellään on oikeaa toksiinia tuottava virusinfektio.

Jo hyppysellissä maata on miljoonia mahdollisia taudinaiheuttajia tai loisia viruksista ja bakteereista alkueläimiin ja sieniin. Suurin osa niistä ei pääse ihon ulkokerrosta pidemmälle. Kudoksiin ja verenkiertoon asti päässeet kohtaavat kemiallisesti ja lämpötilaltaan uudenlaisen ympäristön, jossa odottaa myös eliön immuunijärjestelmä. Useimmat tunkeilijat eivät pääse tätä pidemmälle. Aina joskus jokin kuitenkin onnistuu.

Osa sairauksien aiheuttamista oireista on kehomme omia vasteita, kuten kuume, joiden avulle kehomme yrittää voittaa taudinaiheuttajan. Taudinaiheuttajatkin manipuloivat meissä reaktioita ja aiheuttavat mm. yskää tai ripulia, jotka ovat tehokkaita tapoja taudinaiheuttajan leviämiseen. Liian voimakkaat oireet kuitenkin johtavat sekä isännän että taudinaiheuttajan kuolemaan ennen tarttumistaan muihin. Tätä voidaan pitää evolutiivisena epäonnistumisena. Uudet sairaudet aiheuttavatkin yleensä voimakkaampia oireita kuin pitkäaikaiset kumppanit, ja pitkällä aikavälillä taudeista tulee yleensä jokseenkin vaarattomia ja yleisiä tartunta- tai lastentauteja.

Joskus mikrobeista ja niiden isännistä tulee jopa toistensa symbioottisia kumppaneita. Biologi Lynn Marguliksen esittämän teorian mukaan aitotumallisten soluelimet ovat itse asiassa alunperin infektioita. Loisimisena alkanut yhteiselo kehittyi ajan mittaan symbioosiksi. Symbioosin ei aina tietenkään tarvitse ulottua solun sisälle asti. Viime aikoina on esimerkiksi oivallettu, että ihmisen suolistossa elää rikas symbioottinen mikrobisto, joka on läheisessä yhteydessä terveyteemme.

Jokainen tauti on tietysti joskus ollut uusi, mutta mistä uudet taudit tulevat? Arno Karlenin mukaan niiden lähteenä toimivat ympäristön tai ihmisen käyttäytymisen muuttuminen (tai molemmat).

Ympäristömme onkin globaalissa muutoksessa. Luonnonvaraiset elinympäristöt muuttuvat kovaa vauhtia, kun maankäyttö muuttuu. Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Amerikasta peräisin oleva keltakuume pysyy normaalisti puiden latvoissa, missä hyttyset levittävät sitä apinoihin. Siellä se yleensä pysyykin, koska apinat ja hyttyset eivät sieltä useinkaan laskeudu. Kun puita kaadetaan, maahan tulee kuitenkin latvan mukana kokonaisia hyttysparvia, joista tauti siirtyy metsureihin ja heidän mukanaan kaupunkeihin. Myös kaadetut metsäaukeat tarjoavat erinomaisia sikiämispaikkoja tauteja levittäville hyttysille ja muille välittäjille. Näin elinympäristöjen muutos saa tautien välittäjät etsimään uusia isäntiä ihmisestä.

Itse asiassa monet edistykselle tunnusomaiset piirteet, joiden helposti ajatellaan johtavan tautien vähenemiseen, johtavatkin uusien tautien ilmestymiseen tai vanhojen tautien uuteen leviämiseen muuttamalla käyttäytymistämme ja ympäristöämme.

Kaupungistumisen takia ihmiset asuvat nykyään tiiviimmin kuin koskaan. Modernin lääketieteen ansiosta lapsikuolleisuus on laskenut ja ihmisiä on enemmän kuin koskaan. Modernin teknologian ansiosta ihmiset pystyvät liikkumaan ja kuljettamaan rahtia nopeasti ympäri maailman. Seksuaalikäyttäytymien on vapautunut. Ruokavaliot ja pukeutuminen muuttuvat maailmanlaajuisesti. Moderni karjatalous ja maanviljelys luovat täysin uudenlaisia olosuhteita. Injektioneulat, katetrit ja sondit tarjoavat mikrobeille vapaan pääsyn elimistöön. Legioonalaistauti levisi mm. ilmastointilaitteiden ja poreammeiden kautta. Keskitetty ja mekanisoitu ruoanjalostusprosessi on hyvä alusta epidemioille. Joidenkin isäntälajien kantojen harveneminen saattaa luoda paineen uuden isännän löytämiseksi. Lista jatkuu loputtomiin.

Tautien siirtyminen ihmiseen on ikiaikainen ja luonnollinen prosessi. Nykyaika on kuitenkin muuttanut sitä. Mitä nopeammin muutamme ympäristöämme, sitä nopeampaa on taudinaiheuttajien ja ihmiskunnan evolutiivinen tanssi. Ilmastonmuutoksen, kaupungistumisen, tehomaatalouden, teknologisen muutoksen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen aikana ei olekaan ihme, että uusia taudinaiheuttajia näyttää siirtyvän ihmisiin nopealla tahdilla. Tälläkin hetkellä käynnissä on useita kulkutautitapauksia, joista jotkin voivat kehittyä maailmanlaajuisiksi epidemoiksi.

Jotkut taudeista on voitettava, mutta osan kanssa on vain opittava tulemaan toimeen. Mikrobien ja ihmisen yhteiselon ymmärtäminen on välttämätön askel tullaksemme toimeen tautien kanssa. Ihmiskunnan haavoittuvuus piilee omassa kyvyttömyydessämme toimia etujemme mukaisesti. Oikea toiminta vaatii kuitenkin oikeanlaista ymmärrystä.

Arno Karlenin teokseen Mikrobit ja ihminen voi tutustua linkistä.

Kuva: Wuhanista leviämään lähtenyt koronavirus 2019-nCoV, Wikimedia Commons.

The post Kirjallisuutta pandemioista, osa 2: Mikrobit ja ihminen appeared first on Terra Cognita.

The post Muualta tuodut ajatukset auttavat ymmärtämään maailmaa appeared first on Terra Cognita.

***

150 vuotta sitten Senaatin päätöksellä suomesta tehtiin maamme virallinen kieli. Ensimmäistä kertaa suomea äidinkielenään puhuvat saivat oikeuden asioida ja ajatella omalla kielellään. Suomi ei ollut enää rahvaan kieli.
Suomesta tuli koulujen oppiaine 170 vuotta sitten niinikään Senaatin päätöksellä. Senaatti edusti kansaa, joten voimme sanoa, että me suomalaiset päätimme nämä asiat.
Tuolloin kysyttiin, keitä me olemme? Minne olemme menossa?
Vaikuttaa siltä, että nämä kysymykset askarruttavat suomalaisia nykyäänkin. Maamme näyttää olevan vaikeassa tilanteessa ja monet haluavat lupaavia näkymiä tulevaisuuteen.
Kauan sitten oli vastaava tarve ja siihen vastattiin siten, että olemme suomalaisia, opettelemme ajattelemaan omilla aivoillamme ja puhumaan ajatuksistamme äidinkielellämme. Tehtävä oli mahdoton, joten siihen tartuttiin heti, kuten Paavo Haavikko olisi sanonut. Suurilla ponnistuksilla vuosien mittaan suomesta tehtiin sivistyskieli. Huima saavutus.

***

On paikallaan määritellä, mitä tarkoitan kolmella käyttämälläni käsitteellä sivistys, kulttuuri ja maailmankulttuuri. Sivistys on kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta.
Kulttuuri tarkoitti aikaisemmin sivistyksen tietojen käyttöä, ”hengen viljelyä” hieman puutarhanhoitoa ja maanviljelystä vastaavalla tavalla, siis itsensä henkistä kehittämistä jonkinlaisen hyödyn saamiseksi tai elämän sisällön parantamiseksi.
Viime vuosina kulttuurirelativismin, joka väittää kaikkia totuuksia samanarvoisiksi, vaikutuksesta kulttuuri on tullut tarkoittamaan eri tavoin ja eri ympäristöissä elävien ihmisten erottavia ominaisuuksia. Itsensä kehittämisen asemesta se on alkanut tarkoittaa ihmisryhmät toisistaan erottavaa rajaa.
Kolmas termi on maailmankulttuuri, joka on kaikille ihmisille yhteistä. Tällaisia asioita on paljon ja niistä tunnetuin ja laajimmassa käytössä oleva lienee matematiikka, jota jokainen tässäkin salissa istuva käyttää joka päivä. Myös matematiikan vihaajilla ja matemaattisia taitojaan vähättelevillä on tietokone, kännykkä tai television kaukosäädin. Niissä on matematiikkaa ja ilman matematiikkaa ne eivät toimi.
Näistä käsitteistä saamme määritelmän tietokirjojen kääntämisen tarkoitukselle. Ennen määritelmää vielä yksi käsite. Itse puhun mieluummin kirjojen suomentamisesta kuin kirjojen kääntämisestä. Kääntäminen tarkoittaa mielestäni sanatarkan tekstin siirtämistä toiselle kielelle, kun suomentaminen tarkoittaa ennen kaikkea merkityksen säilymistä. Kun nyt olemme tamperelaisen kääntäjäkoulutuksen 50-vuotisjuhlassa, puhun minäkin kääntämisestä. Tämä ei myöskään ole mikään käsiteanalyysi, vaan puhun asioista.
Siis tietokirjojen kääntämisen tarkoitus. Tavoitteena on tuoda ihmiskuntaa yhdistävää maailmankulttuuria suomalaisen sivistyksen pohjaksi ja suomalaisen kulttuurin raaka-aineeksi siten, että suomalaisuuden muusta maailmasta erottavan kulttuurin rajat alenevat. 150 vuotta sitten tämä asia ymmärrettiin ja siihen panostettiin voimakkaasti. Maailmankulttuuri nähtiin sivistyksen synnyn edellytyksenä.
Tästä saadaan myös kääntäjien työn merkittävin ulottuvuus. Kääntäjät harjoittavat oppinutta ammattiaan. Se tarkoittaa, että he tekevät pitkän koulutuksen edellyttävää työtä. He ovat kulttuurityöntekijöitä.
Mutta kääntäjillä on myös sivistystehtävä. Pelkän arjen työn ohella he tuovat mahdollisuuksiensa mukaan maailmankulttuuria maahamme ja rakentavat suomalaista sivistystä.
Suomen kielen synnyn aikaan tätä työtä tehtiin kolmella tasolla. Ensinnäkin kehitettiin arjen kieltä oppimalla hoitamaan arjen asioita paremmin. Kun asioille saatiin nimet, niitä voitiin ajatella ja opittiin ilmaisemaan ajatukset siten, että kansalaiset ymmärsivät toisiaan.
Toiseksi laajennettiin maassa harjoitettua käsitteellistä ajattelua luomalla korkeampaa opetusta antava yliopistojärjestelmä tavoitteenaan kouluttaa oppineiden ammattien harjoittajia. Näitä olivat ennen kaikkea opettajat eli kuvaavasti kansankynttilät, mutta myös agronomit, metsänhoitajat, lääkärit ja insinöörit, jotka puhuivat uusista asioista lähiympäristössään ja siirsivät tietoa kansalle.
Ja kolmantena näiden asioiden tueksi kehitettiin käsitteellistä ajattelua aloittamalla nykyaikainen tiede Suomessa. Rohkeana ja röyhkeänä ajatuksena oli, että alamme itse rakentaa maailmankulttuuria omalla kielellämme.
Sopiva lippulaivakin oli noin 150 vuotta sitten. Hieman aikaisemmin yliopiston professorit ja muut oppineet aloittivat erilaisten kansanomaisten oppaiden suomentamisen. He alkoivat tuoda tietoa suomeen. He ajattelivat, että tullaksemme ymmärretyiksi meidän on käytettävä yhteistä kieltä yhteisistä lähtökohdista. On myös osattava maailmankulttuurin perusteet, jotta voimme yhä korkeammalla tasolla osallistua maailmankulttuurin rakentamiseen.
Ajatuksen perusta on erittäin yksinkertainen, mutta nykyään kadoksissa. Suomessa ei keksitty Eukleideen geometriaa, vaan se oli tuotava tänne. Suomessa ei keksitty Newtonin mekaniikkaa, vaan se oli tuotava tänne. Suomessa ei keksitty modernia kemiaa, vaan se oli tuotava tänne. Suomessa ei keksitty evoluutioteoriaa, vaan sekin oli tuotava tänne. Voisin jankuttaa tätä luetteloa koko esitykselleni varatun ajan.
Jos et usko, että lista on likimain loputon, kerro edes yksi Eukleideen geometrian tasoinen Suomessa syntynyt ajatus. Oma ehdotukseni merkittävimmäksi suomalaisen ajattelun saavutukseksi on Olavi Suomalaisen, joka absoluuttisen sävelkorvansa perusteella määritti 1930-luvulla, kuinka taajaan eri hyttysten siivet iskevät. Myöhemmin mittalaitteilla todettiin hänen tuloksensa oikeiksi.

***

Toinen, kenties arvokkaampi tapa arvioida suomalaista ajattelua on tutkia Royal Societyn jäseniä. Sen perustamiskirja vahvistettiin vuonna 1662, joten se on toiminut yli 350 vuotta. Tiedeseuroista vanhempi on vain Roomaan vuonna 1603 perustettu Academia dei Lincei.
Royal Societyn jäsenet ovat lähinnä brittiläisen kansainyhteisön kansalaisia, mutta toisinaan jäseneksi valitaan erityisen ansioituneita ulkomaalaisia. Suomalaisia jäseniä seurassa on ollut kolme. Ensimmäinen oli filosofi Johan Welin, joka kuoli vuonna 1744. Toinen oli Edvard Westermarck 1900-luvun alkupuolella. Ja kolmas on jäseneksi vastikään valittu Ilkka Hanski. Maailman tiedemiesten lukumäärään verrattuna Suomen osuus on kohtuullinen. Se myös kertoo Suomessa syntyneiden alkuperäisten, maailmankulttuurin tason ajatusten vähyydestä ja niiden historian lyhyydestä.
150 vuotta sitten Suomen sivistyneistölle näiden asioiden seuraus oli selvä. Suomi on pieni paikka. Nykyisin luvuin maapallon väestöstä noin promille on suomalaisia. Olemme samanlaisia kuin muut, joten jos on hyvä onni, noin promille ihmiskunnan uusista ajatuksista syntyy tällä. Loput 999 promillea on keksitty ja keksitään muualla, ja jos haluamme osallistua niiden kehittämiseen, ne on tuotava tänne.
Tämä syvällinen ajatus oli suomen kielen varsinainen alku sivistyskielenä.

***

Ajateltiin siis, että puutarhanhoidosta, puhtaudesta ja muista tärkeistä arkielämän asioista puhuminen äidinkielellä johtaa syvällisempään ymmärtämiseen kuin vieraalla kielellä jaettujen käskyjen noudattaminen. Siksi tietokirjoja alettiin kääntää. Kansa sai välineen kehittää elinympäristöään. Ja kun kansa sai ajatella ja puhua uusista asioita omalla kielellään, myös äidinkieli kehittyi.
Parissa sukupolvessa tuloksena oli Aleksis Kivi. Hänen varjossaan suomesta kehittyi kulttuurikieli sanan aikaisemmassa merkityksessä., mutta myös sivistyskieli ja suomalainen sivistys. Täällä pohdittiin maailmaa kiinnostavia käsitteellisiä ajatuksia ja kehitettiin elinkeinoelämää niiltä osin kuin Suomen olosuhteisiin soveltui.
Täällä on ollut merkittäviä matemaatikoita. Tänne syntyi esimerkiksi maailman johtava paperikoneiden valmistaja ja suomalaisilla telakoilla mullistettiin maailman matkustajalaivat. Yhteen aikaan suomalainen yhtiö valmisti lähes puolet maailman matkapuhelimista. Nämä asiat tehtiin suomeksi. Oppineet ja kansa kehittivät ja sovelsivat muualta tuotua tietoa yhdessä suomeksi. He ajattelivat ja puhuivat suomeksi. Viemällä ajattelunsa tuloksia maailmalle he todistivat, että suomi soveltuu maailmankulttuurin omaksumiseen ja kehittämiseen.
Nykyään tämä perustava, uutta ajattelua tuottava ja levittävä rakenne ja sen käyttövoima eli äidinkielemme on päästetty rappeutumaan ja sen merkityksestä ei välitetä. Kenties se on jopa unohtunut.
Aikoinaan hienostuneet aikalaiset väheksyivät Aleksis Kiveä. Nykyään äidinkieltään väheksyvät heidän nykyajan opetetut vastineensa. Hämmästyttävästi yliopistoissamme koulutetuista maistereista on tullut suomen kielen kehittymisen este, vaikka juhlapuheissa heidät koulutetaan edelleenkin kansallisen kulttuurimme ja kielemme vahvistajiksi ja kehittäjiksi.

***

Miksi suomi, oma äidinkieli on muuttumassa loppututkinnon suorittaneiden silmissä halveksittavaksi, vähäteltäväksi ja toisarvoiseksi?
Vastaus edellyttää viitekehyksen ja kerron omani. Mielestäni ihmisenä olemisen tärkein piirre on ajatusten virta. Se on ihmisen erottava ominaisuus, sillä syöminen, lisääntyminen ja turvan tarve ovat kaikille lajeille yhteisiä. Ajatusten virta on minun viitekehykseni tässä asiassa. Kaikki muu on pintakiiltoa. Ihmisen elämä perustuu ajatteluun ja kehittyvä ihmisen ympäristö ja elämä perustuvat kehittyviin ajatuksiin.
Ajatusten virtaa voidaan rikastaa keksimällä kaiken itse, mutta paljon nopeammin se kehittyy kokeilemalla muualla syntyneiden uusien ajatusten vaikutusta aikaisempaan ajatteluun, katsomalla asioita uusista näkökulmista ja liittämällä niihin uusia piirteitä, sanalla sanoen avarakatseisuudella.
Virratessaan ajatukset törmäävät toisiinsa, muuttavat suuntaa, vahvistuvat, heikentyvät, kuolevat ja luovat uutta. Virtaus kehittää uusia ajatuksia. Ja kun uusia ajatuksia ja niiden kanssa vuorovaikuttavia ihmisiä on paljon ja parhaassa tapauksessa, kuten sata vuotta sitten, koko kansa työstää itseensä ja ilmaisukykyynsä luottaen koko maailman uusia ajatuksia, syntyy paljon uutta.
Ja ajatukset ilmaistaan sanoilla, kielellä, joka parhaimmillaan on äidinkieli, sillä syvällisimmän otteen ajatuksista saa äidinkielellään. Noin kymmentä kieltä osaava Jared Diamond sanoo, ”Minä osaan aina ilmaista ajatukseni parhaiten äidinkielelläni”. Hänellä on oma äidinkielensä, mutta meille se on suomi. Ja meille suomen sanojen merkitys on paljon laveampi ja syvällisempi kuin muiden kielten.
Ajattelun virta on vahvimmillaan, kun ajatusten väliaineena virtaa äidinkieli. Hämmästyttävästi maassamme on opiskeluun paneutunutta väkeä, joka vakavasti sanoo osaavansa suvereenisti, jopa täydellisesti kolmeakin kieltä. Se on yksi suomen koulujärjestelmän ihmeistä.
Väännän rautalankaa. He osaavat hiphopin ja kvanttimekaniikan englannin, pornon ja kasvitieteen, sillä muutenhan he eivät osaisi täydellisesti englantia, suomea ja sitä kolmatta kieltään, ilmeisesti ruotsia. Miksei heitä markkinoida koulujärjestelmämme suurena saavutuksena?
Tällainen ylimieli on yksinkertaisin tapa tukahduttaa ajattelunsa. On useita muitakin tapoja. Ensinnäkin ajatukset ja ajattelijat voidaan johtaa ja pakottaa eristyksiin, heidät leimataan kaheleiksi, heidän yhteytensä muuhun ajatteluun katkaistaan.
Toiseksi koska ajattelussa on aina palautepiirejä, samoin ajattelevien ryhmässä kierrettyään ne näyttävät kehittyneen, vaikka todellisuudessa ne muodostavat yhden ajatuksen kaikukammion, jonka kohinassa mikään ei muutu. Syntyy näköisviisauden tyhjiö, jossa toistellaan samaa asiaa lopullisena totuutena, kuten tiedät, jos olet sattunut kuuntelemaan maamme niin sanottua keskustelua.

***

Nämä kolme tukahduttamispyrkimystä vahvistavat valtavirran ajattelua ja estävät kehityksen edistyksestä puhumattakaan. Sen seurauksena voidaan sanoa, että Suomi on niin pieni paikka, että tänne mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan.
Ajattelun tukahduttamiseksi on vielä yksi, neljäs tapa, joka on vahvin. Se kieltää äidinkielen ja kuvittelee sen tilalle jonkin korvikkeen. Me suomalaiset pääsimme siitä eroon 150 vuotta sitten, mutta olemme siirtyneet uuteen kielisensuuriin aikaan, vieläpä kulttuuria ylläpitävissä instituutioissa. Entiset sivistyslaitokset ovat pystyttäneet kulttuurin rajoja sulkeakseen pois maailmankulttuurin, juhlistaakseen pysähtyneisyyttä.
Uusi korvike on englanti, erityisesti tieteessä, uusien ajatusten luomisessa. Tiedeyhteisö käytännössä kieltää suomen, kun se vaatii julkaisujen kirjoittamista englanniksi. Edes suomalaista tieteellistä työtä ei saa julkaista suomeksi. Se ei ole akateeminen meriitti. Vain englanniksi julkaistu on jotakin. Ja se näyttää hienolta.
Ilmiö on tuttu myös muualla. Englanti on noussut johtavaan asemaan monilla aloilla, mutta tuskin missään niin vahvaksi kuin luonnontieteessä. Vuonna 1980 koko maailman luonnontieteellisistä julkaisuista 64,7 % oli englanniksi, 17,8 % venäjäksi ja 5,2 % japaniksi. Saksa ja ranska olivat jo menettäneet asemansa tieteen johtavina kielinä. Vuonna 1996 luonnontieteen julkaisuista 90,7 % oli englanniksi ja vuonna 2015 yli 98 %, siis lähes kaikki.
Englantia on monenlaista ja eri alakulttuureissa se kehittyy eri suuntiin siten, että esimerkiksi minä en ymmärrä monia kansankulttuurin englanteja. Yksi näiden kansankielten olennainen piirre on, että ne luovat puhujan identiteetin ja vahvistavat sitä. Kun en kuulu joukkoon, ei ole ollut erityistä syytä opetella niitä tai seurata niiden kehitystä.
Tällainen nopea kielen kehitys perustuu osaltaan siihen, että englannissa ei ole kielipoliisia, kuten ranskassa ja hepreassa. Monenlaiset suuntaukset ovat mahdollisia eikä niiden syntyä edes yritetä estää ainakaan virallisesti.
Englannista on myös tullut tieteellisen keskustelun käypä kieli ja tämä kieli on pitkälle erikoistunut ja arkikielistä poiketen standardoitu. Juuri tällä kielellä useimmat suomalaiset oppineet kirjoittavat. Siinä tärkeintä ei ole puhujan identiteetti, vaan sanoman viestintä vertaisille. Syvälliseltä luonteeltaan se on erilaista kuin hiphopin eli suomeksi lanneloikan kieli, joka rakentaa aidan heidän ja meidän välille. Tieteen kielen tarkoitus on poistaa rajoja.
Tieteen englannin yleistyminen johtuu ennen kaikkea muista kuin englantia äidinkielenään puhuvista, myös suomalaisista. He ovat maailman tiedemiesten ja insinöörien enemmistö. Ja heidän on kerrottava löydöksistään yhteisölleen kaikkien ymmärtämällä tavalla. Tieteen englanti yhdistää tiedeyhteisöä myös ihmisryhmänä. Se on kulttuurin kieli.
Hieman yllättäen tiedemiehet tuntuvat pitävän tieteen englantia neutraalina kielenä, eräänlaisena englantia puhuvien lingua francana, vaikka todellisuudessa se on lähempänä pidginiä, valtakieltä huonosti osaavien viestinnän välinettä. Taiteen ja edes arjen englantia se ei ole.
Niinpä on täysi syy pitää tätä kieltä puhuvia ja sillä kirjoittavia vakavasti kielirajoitteisina, joka on poliittisesti korrekti ilmaus. Mitä muuta voidaan sanoa alistumisesta kaavaan johdanto, menetelmä, tulokset ja pohdinta? Se on niin yleistä, että sillä on nimikin IMRAD, joka tulee osioiden englantilaisista nimistä.
En kärjistä paljonkaan, kun sanon, että suomalainen tiedemies osaa suvereenisti esitellä maksasolun toiminnan englanniksi, mutta muuten hänen englannintaitonsa rajoittuu pintin tilaamiseen pubissa.
Yliopistoväellä on kuitenkin paljon valtaa kieliasioissa. Englannin painoarvo tieteessä näkyy siinä, että yliopistoissa, Suomessakin, ollaan siirtymässä yksinomaan englannin käyttöön jopa perusopetuksessa. Esimerkiksi Saksassa 460 kaikkiaan 640 kansainvälisestä lisensiaattiohjelmasta käyttää nyt yksinomaan englantia, kun vuonna 2007 niiden määrä oli 250.
Ja opetuksen syvällisyydestä kertoo opettajien itsensä käsitys englannin kielen taidostaan. Vuonna 1995 Duisburgissa tehdyssä selvityksessä 25 % yliopistoissa työskentelevistä vastanneista kertoi vaikeuksistaan lukea englanninkielistä tieteellistä tekstiä, 38 % kertoi puheeseen liittyvistä vaikeuksista ja 57 % sanoi englanniksi kirjoittamista haasteelliseksi.
Vaikeuksia ovat kohdanneet suomalaisetkin. Ystäväni oli 1970-luvulla ensimmäisiä yhdysvaltalaiseen huippuyliopistoon taloustieteen jatko-opintoihin päässeitä suomalaisia. Kävi ilmi, että opiskelijoilta vaadittiin 50 000 sanan osaamista ja se testattiin kokeella. Hän ylsi 20 000 sanaan ja tulos mainittiin lukukauden ensimmäisellä luennolla. ”Osaatte riittävästi kieltä, paitsi yksi idiootti, joka osaa vain 20 000 sanaa.”
Tiedemiesten ja muidenkin kielivaikeudet eivät ole mikään ihme. Joitakin vuosia sitten syntyi kulturomiikka-niminen suuraineistoon perustuva tieteen ala. Se etsii ja laskee sanojen esiintymistä Googlen sähköistämistä kirjoista. Kielitieteilijät olivat arvioineet englannin sanojen lukumääräksi noin puoli miljoonaa, mutta kulturoomikkojen haut antoivat lukumääräksi yli miljoona. Kielitieteilijöiltä oli siis puolet sanoista hukassa.
Hukassa olevat olivat lähes yksinomaan tieteen sanoja. Lisäksi ilmeni, että tieteen uudissanoja syntyy huimaa vauhtia, kymmeniätuhansia vuodessa, paljon enemmän kuin identiteettiä vahvistavissa arkienglanneissa. Eivätkä nämä uudissanat juuri koskaan nouse Oxford Dictionaryyn, jonka laatijat ovat uusissa laitoksissa innoissaan löytämistään uusista sanoista, kuten hiphopista. Sanojen lukumäärällä mitaten identiteetin kieli on paljon köyhempi kuin tieteen kieli.

***

Tietokirjojen rikas kieli on kääntäjän mahdollisuus kasvattaa äidinkieltään. Englantiin juuttuneet sanovat, että uusien sanojen tulvaa on mahdoton tuoda suomeen. Pari vuotta sitten Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla päiviteltiin rahoitusalan todeten, että esimerkiksi plain vanilla swap ei käännyt suomeksi. Kokeillaan. Plain vanilla tarkoittaa lisukkeetonta vaniljajäätelöä ja swap on vaihtokauppa. Siis lisukkeeton eli perusvaihtokauppa.
Omasta kokemuksesta tiedän, että uusien termien valinta ei ole helppoa. Kolmisenkymmentä vuotta sitten kaotiikka eli kaaosteoria oli muodikasta. Siinä oli monta uutta termiä kuten strange attractor Oulussa fyysikot käyttivät siitä termiä outohoukutin, kun muualla sanottiin outo attraktori. Puhelinsoittokierroksen jälkeen päädyin jälkimmäiseen termiin kahdella t-kirjaimella.
Vielä yksi esimerkki: vastikään käänsin Daron Acemoglun ja James Robinsonin teoksen Miksi maat kaatuvat. Se on yhteiskuntien institutionaalinen historia, hämmästyttävästi lajissaan ensimmäinen maailmassa. Kirjan teoria perustuu yhteiskuntien jakamiseen inklusiivisiin ja ekstraktiivisiin. Pohdin sanoille suomenkielisiä vastineita koko käännösprojektin ajan. Ekstraktiivinen voisi olla riisto, mutta on myös muuta riistoa kuin kapitalismissa. Inklusiiviselle ei löytynyt kelvollista vastinetta. Niinpä sanat jäivät mainitsemaani muotoon. Perusteluna on, että ne ovat tieteellisiä termejä, jotka määritellään teoksessa.
Myös yliopistojen oppikirjat ovat nykyään lähes yksinomaan englanniksi, myös perusoppikirjat. Markka-aikana yritin aloittaa yliopiston perusoppikirjojen kääntämistä suomeksi alkaen fysiikasta, jota opetetaan tilastotieteen ohella useimmille tuleville oppineiden ammattien harjoittajille. Työ kaatui ennen kaikkea fysiikan laitosten vastustukseen, joka perustui siihen, että käytännössä jokaisessa käytettiin eri kirjaa. Kirjojen fysiikka oli tietysti sama.

***

Muun muassa tällaisten ilmiöiden seurauksena englantiin keskittynyt yliopistomaailma on eristäytymässä ja eristyksissä hyvien ajatusten soveltaminen pysähtyy liian kapeaan ajatusten virtaan: se rakentaa omaa kulttuuriaan ja ulkopuolisia vaikutteita ei saada. Maailmankulttuuri pysähtyy sen rajalle, eikä synny suomalaista sivistystä. Juuri tämä on vaarana, kun uusien ajatusten äidinkieleen tuomiseen suhtaudutaan väheksyvästi tai suorastaan kielteisesti.
Itsensä eristämisen lisäksi eristetään muita kieliä osaamattomat suomalaiset maailman ajattelusta, koska muualla kehittyvät 999 promillea ajatuksista ovat heidän ulottumattomissaan. He eivät voi hyödyntää lahjojaan ja kehittää ajatteluaan ja maatamme ja jopa maailmankulttuuria laajimmalla mahdollisella tavalla. Kun ei ole tietoa, ei voi vaikuttaa asiaan.
Sen lisäksi että koko kansa ei voi rakentaa maatamme halujensa mukaan, vaarana on, että kansan keskuudesta ajattelemaan pyrkivät leimataan yksityisajattelijoiksi, hörhöiksi ja jopa tyhmiksi, kun eivät ole opetelleet vieraita kieliä. Ja kun heidät työnnetään syrjään, menetetään sukupolvien mittaan heidän omalla alallaan kertynyt hiljainen tieto, jonka oppii vain tekemällä. Sen arvoa ei nähdä eikä siitä voida puhua, koska siitä ei ole tehty englanninkielistä lopputyötä.
Kaikukammioissa ulkopuolisia ajatuksia ei hyväksytä, koska kaikukammioissa totuus on totuus. Kaikukammio vaikuttaa norsunluutornissa, politiikassa, taloudessa, kaikenlaisissa sisäpiirin itselleen kaappaamissa yhden totuuden ympäristöissä. Näillä aloilla eristäydytään tarkoituksella ja aktiivisesti muusta kansasta. Ammatti- ja erikoiskieltä ei viitsitä kääntää, miksi pitäisikään, kun se on totuus. Alan perustietojen suomeen tuomista ei pidetä tarpeellisena ja jos jotakin tuodaan maahamme, se tehdään vuosikymmeniä sen jälkeen, kun asiasta on muualla tullut yleistietoa.
Tulemana on, että loppututkinnon suorittaneilla ei ole ajattelun aineksia äidinkielellä kehitettäväksi. Ja kun itsensä ylentänyt ei pysty ajattelemaan, hänen on viisainta tehdä se englanniksi, varsinkin kun osaa sitä täydellisesti.
Oppineiden ammattien harjoittajat ja tieteentekijät ovat pystyttäneet nämä esteet korostaakseen itseään. He ovat tehneet uusista ajatuksista arvostuksensa perustan. He ovat muuttaneet sen liiketoiminnakseen. Ammatista maksettu palkka ei riitä, vaan tietoa pihtaamalla he kieltävät omistaan poikkeavien ajatusten tulon suomeen. He kieltävät äidinkielen käytön ja kehityksen rajoittamalla uuden ajattelun itselleen. He ovat nykysuomen sensuuri.
He haluavat näyttää uusia ajatuksia tuntemattomien silmissä viisaammilta, he saavat etuoikeuden oman alansa tietoon ja tutkimukseen ja oikeuttavat sillä itsensä parempana pitämisen. Salakielinen, etuoikeutettu tieto suojaa oman tiedon ohuuden paljastumiselta.
He rakentavat suojakseen ”alkuperäiskielellä lukemisen”. Tällä he tarkoittavat englantia ymmärtämättä, että suomihan se alkuperäiskieli on, heille jopa useammalla tavalla. Englanninkielisen viihderomaanin lukeminen luo heille vaikutelman kielen osaamisesta ja osaaminen synnyttää viisauden ja maailman hallitsemisen ylimielen. Mihin sen jälkeen äidinkieltä tarvittaisiin?
Eikä tämä ilmiö rajoitu oppineiden maailmaan, vaan jo lapset oppivat sen? Poikani on matematiikan opettaja perinteikkäässä helsinkiläisessä koulussa. Pari vuotta sitten kävi niin, että äidinkielen opettaja ei syystä tai toisesta voinut pitää yläasteen tuntiaan, joten vapaatunnilla ollut poikani meni hänen sijaisekseen. Aiheeksi valittiin suomi rock-lyriikan kielenä.
Nuorten mielestä suomi ei kerta kaikkiaan sovi rockiin. Entä Juice Leskinen ja Ismo Alanko? ”Ei. Suomi on juntti kieli.”
Suomen kieltä vähättelevä ryhmäajattelu ei kaikukammion jylyssä enää kuule, miksi suomi ylipäätään sai virallisen kielen ja oppiaineen aseman. Ja loppututkinnon suorittaneet unohtavat, että heidät koulutettiin ilmaiseksi kansan palvelijoiksi, jotta kaikki suomalaiset saisivat tilaisuuden rakentaa maatamme ja elää siinä hyvän elämän.
Kaikkiin suomalaisiin kuuluvat ennen kaikkea itsensä kehittämiseen ja elämänuraansa valitsevat nuoret, esimerkiksi lukiolaiset. Miten he löytävät suuret ajatukset tai uudenlaisen ajattelun, elleivät ne ole heidän ulottuvillaan suomeksi? Heidän näkökulmastaan merkkiteosten pitää olla suomeksi joko omassa kirjahyllyssä tai lähimmässä kirjastossa.
Esimerkistä käy G. H. Hardyn teos Matemaatikon apologia, joka on matemaatikoiden suuri klassikko ja jonka monet ilmaukset ovat vakiintuneet matemaatikoiden identiteettikieleen. Kun suunnittelin sen suomentamista, kysyin sen kustantajalta Cambridge University Pressiltä, paljonko sitä tuolloin myytiin. Valtavia määriä. Paljonko se on? 30 000 vuodessa.
Kerroin suunnitelmastani ystävälleni Klaus Valalle, joka sanoi, ”Miksi sinä sen teet, kaikkihan sen ovat lukeneet”. Kirjaa myytiin koko 1500 kappaleen painos, joten ilmeisesti vain Klasu ja minä olimme sen lukeneet. Mutta teosta siis luetettiin matematiikan opintoja aloittaville. Se taas tarkoitti, että maailmalle jatko-opintoihin lähtevät suomalaiset matemaatikot olivat tässä suhteessa seitsemän vuotta ulkomaisia tovereitaan jäljessä.
Toinen esimerkki. Muuan nuori mies lähti Harvardiin tohtoritutkijaksi. Keskustelut muiden muualta tulleiden kanssa osoittivat, että jokainen oli lukenut Jared Diamondin Tykit, taudit ja teräksen, Daniel Kahnemanin Ajattelun, Richard Dawkinsin Geenin itsekkyyden ja monet muut suomentamani modernin maailmakulttuurin perusteokset. Niin oli hänkin, mutta suomeksi. Entä jos ne eivät olisi olleet suomeksi?
Irvokkaimmillaan äidinkielen vähättelyn suuntaus on Aalto-yliopistossa, jossa aloitettiin kauppatieteen opetuksen antaminen yksinomaan englanniksi. Tunkiolle lensi suomi maamme opetuksen kielenä.
Unohtui ennen kaikkea, että suurin osa tulevista loppututkinnon suorittaneista tekee työuransa Suomessa yksinomaan suomea puhuvien ihmisten kanssa. Miten englanniksi kirjanpitolakia opiskellut oppineen ammatin harjoittaja keskustelee veroasioista hyrynsalmelaisen koneyrittäjän kanssa siirryttyään sinne asiantuntijaksi?
Asiasta kanneltiin Oikeuskanslerin virastoon jopa kaksi kertaa. Vastikään virasto päätti, että muiden kielten käyttö ei saa syrjäyttää suomen kielen asemaa opetus- ja tutkintokielenä. Suomea on käytettävä loppututkinnon suorittaneiden kansainvälistymishaluista huolimatta. Se on siis lakiin perustuva valtion virallinen kanta.

***

Kerroin alussa tietokirjojen kääntäjien tehtävästä ja siitä, mihin heidän tulee työllään pyrkiä. Tietokirjojen kääntäjien tehtävä on oikaista kuvaamani vinoutumat ja harhat. Nyt puhumme hetken kääntäjien tehtävän vaikeuttamisesta.
Juhlapuheista ja virallisista kannoista poiketen valtion palveluksessa sama maisteriväki tukee tiedon kehittämisen estämistä leikkaamalla tietokirjallisuuden suomentamiseen, tärkeimpään uusia ajatuksia maahamme tuovaan virtaan tarkoitettuja varoja. Kaksikymmentä vuotta sitten markka-aikana siihen oli muun muassa Suomen kirjasäätiön vähälevikkisen tietokirjallisuuden käännöstuki ja yliopistojen oppimateriaalin valmistustuki, yhteensä noin 2 miljoonaa markkaa, noin 300 000 euroa sen ajan rahaa. Vuonna 2013 valtion vuotuinen panos rajoittuu kaiken tietokirjallisuuden suomentamisessa FILIn (tämä on valtion kirjallisuuden vientiin erikoistunut instituutio Finnish Literature Exchange, joka ei käytä suomenkielistä nimeään) 58 000 euron suuruiseen, virkavaltaisesti jaettuun käännöstukeen. Tietokirjojen kääntäjien kirjastokorvausapurahasta saadaan noin 10 000 lisää. Siinä kaikki.
Jos tämä tuntuu isolta summalta, realismi alkaa paljastua, kun kerron, että sillä ei saa kahta Daniel Kahnemanin Ajattelu-kirjaa suomeksi.
Tutkimalla Suomessa julkaistujen tietokirjojen lukumäärää, saattaa syntyä käsitys, että elämämme varsinaisessa tietokirjojen Eedenissä. Täällähän ilmestyy vuosittain 8000 tietokirjaa. Kun rajataan väitöskirjat (kyllä, tällaiset opinnäytteetkin ovat tietokirjoja), harrastekirjat, poliitikoiden muistelmat, sotakirjat ja nuorisoseurojen historiat pois, jäljelle jää tuskin kymmentäkään merkittäviä moderneja ajatuksia sisältävää kirjaa.
Sivumennen sanoen, huomaatteko, miten mainitut kirjat lähes ovat poikkeuksetta nurkkakuntaisia, selkänsä nykymaailmalle kääntäneitä tai muuten vain maailmankulttuurin kannalta merkityksettömiä. Ja aihepiiriltään ne vastaavat parhaimmillaankin 150 vuoden takaisia tietokirjoja, tosin värikuvin varustettuina. Mutta nykyään puutarhan hoitoa ja leipomista ei pidetä tärkeinä kansan ajattelua kehittävänä tietona vaan harrasteena, parhaimmillaankin yleistietoa.
Jäljelle jääneistä kymmenestä tietokirjasta lähes jokainen on käännetty: alkuperäisen ajattelijan alkuperäistekstiä alkuperäiskielellä äidinkielellämme suomeksi. Ne tuovat uudet ajatukset suoraan suomeen. Niiden ansiosta ei tarvita oppineiden aivojen vuosikymmeniä kestävää uuden tiedon suodattamista, vaan näiden teosten ansiosta ajatukset ohittavat kaikki kiertotiet ja esteet.
Tämä vähäinen ajatusten virta ei tule kulttuuri-instituutioista, vaan pienkustantajilta. Modernien ajatusten, modernin maailmankulttuurin tuonti on yksittäisten ihmisten varassa. Suomalaisen sivistyksen kehittämiseksi ei ole järjestelmää.
Yksittäisten ihmisten, joihin tietokirjojen kääntäjätkin kuuluvat, ja pienkustantajien panokseen luottaminen sisältää riskinsä. Heitä on enemmän kuin instituutioita (joissa on myös päätökset tekevä yksittäinen ihminen), mutta poimivatko he laveasti uusia ajatuksia vai tukevatko he vain omia mieltymyksiään?
Kirja on 100-prosenttinen riskituote, jonka onnistuminen nähdään vasta julkaisemisen jälkeen. Onko yksittäisillä toimijoilla toistuvasti halu ottaa tällaisia riskejä? Kuinka kauan he kestävät mahdollisia taloudellisia takaiskuja?
Riski on näkynyt tietokirjojen kustantamisessa aina ja kustantajat ovat kehittäneet vasteita. Ja vasteiden perusteella voidaan luokitella koko tietokirjojen kustannustoiminta. Yksinkertaisin menetelmä on tehdä sitä mitä muutkin eli matkia. Se näkyy toistuvasti, viimeksi aikuisten värityskirjojen tekemisenä. En tiedä, voiko tätä omasta ajattelusta luopumista edes sanoa tietokirjojen kustantamiseksi.
Varsinainen kustannustyö jakautuu kahteen suureen toimintatapaan: passiiviseen ja aktiiviseen. Passiivinen kustantaja odottaa, että tietokirja tipahtaa hänen eteensä agentin tai tietokirjailijan toimesta. Kustantajalle näytetään idea, käsikirjoitus tai peräti valmis kirja, jonka hän päättää julkaista. Hän vain ottaa vastaan annetun ja hän rationalisoi kustantavansa ”vain kannattavia kirjoja”. Tällainenkin kustantaminen on perusteiltaan omasta ajattelusta luopumista. Tietokirjan kääntäjä voi ideoillaan auttaa passiivista kustantajaa.
Vaihtoehtona on aktiivinen kustantaminen. Sitä harjoittava etsii suomalaisesta tietokirjallisuudesta aukkoja, asioita joista ei ole suomenkielistä kirjaa. Tehtävänä on siis muodostaa jonkinlainen käsitys suomalaisesta tietokirjallisuudesta ja sen puutteista. Se ei ole ylivoimaista, sillä suomalainen tietokirjallisuus on suppea eikä monestakaan asiasta ole kelvollista teosta.
Tämän jälkeen etsitään maailmalta aukon täyttäviä teoksia ja valitaan julkaistavaksi sopiva. Tietokirjojen kääntäjä voi ideoillaan auttaa tässäkin. Tehtävä on huomattavasti vaativampi kuin passiivisen kustantajan harjoittama odottelu, eikä onnistuminen ole millään tavalla itsestään selvää. Uuden ajatuksen lukijakunta voi olla pieni tai ajatus voi olla liian uusi vastaanotettavaksi.
Oman ryhmänsä muodostavat ilmestyessään klassikoiksi nousevat teokset. Sanon niitä uniikkiteoksiksi. Ne ovat yleensä jollakin alalla merkittävään asemaan nousseen alaansa uudistava käsitys. Uniikkeja ne ovat siksi, että niistä ei voi kirjoittaa toista versiota tai jatko-osaa. Myös kopioiminen on erittäin vaikeaa. Tällaiset teokset yleensä muuttavat oman alansa käsitykset laajasti ja lopullisesti ja niitä ilmestyy silloin tällöin. Tällä vuosikymmenellä olen löytänyt ainakin kaksi Kahnemanin Ajattelun ja Acemoglun ja Robinsonin Miksi maat kaatuvat. Ne ovat kustannustoiminnan parhaita palkintoja, sillä niiden kääntäminen osoittaa, että suomalainen sivistys ottaa edelleen vastaan maailmankulttuuria. Ja tietokirjojen kääntäjän ideat ovat näiden etsinnässä erityisen tärkeitä, sillä ollakseen kääntäjä hänen on oltava myös melkoinen asiantuntija alallaan.
Riski ilmenee kaikissa näissä toimintatavoissa, mutta aktiivinen kustantaminen ja uniikkien teosten etsintä tavoittelee riskiä aktiivisesti, kun muilla tavoilla toimivat istuvat henkisesti käsiensä päällä. Tilanteen korjaamiseksi on rakennettava järjestelmä, joka pienentää korkealuokkaisten teosten kustantamisen riskiä, mutta kuten todettiin, sellaista ei ole.
Kurja tilanne on jo heijastunut sanomalehtiin. Korkealuokkaisten ja uutta ajattelua tuovien kirjojen arvostelut ovat sukupuutossa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa ei ollut tilaa Daniel Kahnemanin Ajattelu-kirjalle. Ei, vaikka tekijä on merkittävin elävä psykologi, Nobelin palkinnon saanut ja löytänyt ajattelustamme uusia, häkellyttäviä, koko ihmiskunnalle yhteisiä piirteitä. Saman kohtelun sai Acemoglun ja Robinsonin teos.
Ilmiö näkyy tietokirja-arvioiden yleisenä vähenemisenä. Niidenkään tekemiselle ja julkaisemiselle ei enää ole järjestelmää.
Tämä tietysti vaikeuttaa kääntäjien yrityksiä kehittää itseään kääntämällä korkealuokkaisia kirjoja. Työtilaisuuksien vähetessä tietokirjojen kääntäjien ammattikunta on katoamassa maastamme heidän työnsä arvioiden mukana. Mistä heidät otetaan, kun käsitys äidinkielen ja korkealuokkaisten tietokirjojen vuorovaikutuksesta väistämättä aikanaan muuttuu?
Mutta juuri tällä hetkellä pääministeri haluaa monipuolisempaa ajattelua.
Miksi? Hänkin? Erityisesti korkeakouluopetuksessa on harhauduttu luulemaan, että tieteellinen suoriutuminen on yliopiston ainoa ylin tavoite ja suomenkielisten ammatinharjoittajien kouluttaminen ikävä sivuseikka. Maailmanluokan tieteellinen suoriutuminen, joka on tutkijan henkilökohtainen tavoite, on ohittanut korkeimman opetuksen toisen tärkeän, kansallisesti ensisijaisen tehtävän: oppineiden ammatinharjoittajien kouluttamisen Suomen ja suomalaisten tarpeisiin, joka on maamme ja kansamme ajattelun ja sivistyksen kehittäminen.
Ei ymmärretä, että tutkimustuloksia tärkeämpää ovat tutkimusjulkaisut eli tutkimuksesta kertominen kaikille. Ja kun julkaisut ovat vain englanniksi, tulosten puuttuminenkaan ei tule esiin. Palaamme suomalaisten promilleen ja siihen, mitä sen puitteissa voidaan tehdä.
Fyysikot ja matemaatikot aloittivat laajamittaisen kansainvälistymisen ensimmäisinä Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Tavoitteena oli muuttaa Suomi teollistuneeksi maaksi. Sen lähtökohtana suunniteltiin ydinvoimalan ja tietokoneiden rakentamista ja niihin liittyvän tiedon tuomista tänne. Niin tehtiinkin ja onnistuminen on ollut huikea sekä kansantaloudellisesti että tieteellisesti. Suomi on moderni teollisuusvaltio ja se rakennettiin suomeksi. Nämä ihmiset kehittivät myös suomen kieltä luomalla suomenkieliset vastineet alansa uusille sanoille ja onnistuivat siinä määrin, että esimerkiksi loiskiehunta-termistä on tullut haitallisen häiriköinnin vastine monilla aloilla.
Kansainvälistymisen rinnalla fysiikan ja muiden alojen professorit kirjoittivat yliopiston perus- ja jatkokurssienkin suomenkieliset oppikirjat. Ei ole liioiteltua sanoa, että yliopistomaailmamme loistavasta kehityksestä huolimatta nykyään tällaiset kirjat ovat likimain tuntemattomia ja, kuten totesimme, loppututkinnon suorittaneet pitävät suomenkielisten julkaisujen, myös oppikirjojen kirjoittamista vähäjärkisten toimintana.
Samaan mustaan aukkoon katosivat korkealuokkaiset yleiset tietokirjat, kun 1970-luvun alussa Paavo Haavikko ja Hannu Tarmio päättivät lopettaa Otavan Jokamiehen korkeakoulun ja WSOY:n Taskutiedon. Haavikko kertoi minulle useaan otteeseen ja ratkaisuaan puolustaen, että ne eivät kannattaneet. Kuitenkin juuri niiden kautta Suomeen saatiin nopeasti uusia merkittäviä tietokirjoja ja ajatuksia, jota olen tässä sanonut maailmankulttuuriksi. Tämän jälkeen uusia tietokirjoja ilmestyi vain satunnaisesti, kuten äsken totesin. Nykyään kulttuuri-instituutioiden julkaisukriteerinä on esimerkiksi tekijän rujous, jota kirjan kannessa myydään.
Oppi- ja tietokirjatyön kenties hienoin saavutus on Lääkäriseura Duodecimin tekemän Lääketieteen termit, joka nyt 5. laitoksessaan selittää alan termit ja esittää niiden vastineet englanniksi, ruotsiksi ja latinaksi. Latinan kieli on hieno tieteellinen anakronismi, sillä vaikka latinaa käytetään edelleen, se menetti asemansa esimerkiksi kasvien ja eläinten nimiöinnissä, joka oli varmaankin sen keskeinen tieteellinen elinehto, kun vuonna 2012 kansainvälisesti päätettiin luopua siitä. Pelkkä nykykieli riittää. Tätä voidaan pitää myös englannin vahvistumisena.
Lääkäriseuran yksinkertaisena tavoitteena on ollut auttaa ammatinharjoittajaa keskustelemaan potilaansa kanssa tämän äidinkielellä, joka on sama kuin tietokirjojen kääntäjien tehtävä. Nykyään kumpikin näyttää muuttuneen sivuseikaksi.
Suomalainen fysiikka on nyt korkealuokkaista. Ammattifysiikan eli fysiikan tutkimuksen kieli on englanti. Lahjakkaimmista fysiikan opiskelijoista tulee tutkijoita ja rannalle jääneet haluavat osansa alan kansainvälisestä sädekehästä. Se on vahva kannustin englanninkielisen opetuksen laajentamiseksi yhä alemmalle tasolle: parhaathan toimivat englanniksi
Kuitenkin ikäluokasta vain muutama ottaa fysiikan ammatikseen. Fysiikan peruskurssin suorittaneista valtaosa, esimerkiksi lääketieteen, tekniikan, liikunnan, metsänhoidon jne. maisterit, kuten Lande Lindfors sanoisi, tekevät ammatinharjoittajan työuransa Suomessa suomen kielellä. Samoin ammattikorkeakouluista valmistuneet. Onko englanninkielinen fysiikan opetus järkevää heille? Eikö heidän pitäisi osata nämä asiat suomeksi?
Ja kun ammatinharjoittajat osaavat asian suomeksi, he pystyvät keskustelemaan siitä omassa ympäristössään, siirtämään tietoa niille, joiden kanssa asioivat. Jotkut heistä kenties jopa haluavat tuoda lähipiirinsä uusia ajatuksia, kehittää omaa ja ympäristönsä ajatusten virtaa, jotta sielläkin voitaisiin ajatella uudella tavalla ja parantaa entistä, jotta päästäisiin ahdistavaksi ja kehityksen pysäyttävästä kaikukammiosta. Jotta kuuluisimme maailmankulttuuriin ja rakentaisimme sitä, jotta meillä olisi sivistys pelkän paikallisen kulttuurin asemesta.
Suomi on tähän erinomainen väline. Se on äidinkielemme, mutta lisäksi siitä on tehty alusta lähtien rakenteeltaan niin looginen, että se soveltuu hyvin esimerkiksi arkisten päättelyongelmien ratkomiseen. Suomen kielioppi on sopusoinnussa logiikan kanssa.
Suomen kieli on meidän ainoa etumme muuhun maailmaan verrattuna. Kaikki muu on meillä samaa kuin maapallon toisella puolella Uudessa Seelannissa.
Pelkästään tämän takia suomea tulee puolustaa ja kehittää.
Tällä en vastusta kielten opettamista ja oppimista. Ne ovat erinomainen ihmisen elämän rikkaus. Ne ovat tie muuhun maailmaan samalla tavalla kuin suomeksi käännetyt uudet ajatukset. Kukin opetelkoon haluamiaan kieliä.
Sen sijaan vastustan yksikielisyyteen pyrkimisen putkinäköistä tapaa heikentää esimerkiksi juuri meidän äidinkieltämme. Englanti tunkee korviimme ja silmiimme joka puolelta eri alojen ladygagojen, suomeksi hölynpölyrouvien työntämänä. Monet tietysti haluavat ymmärtää nämä ilmiöt ja kenties matkiakin niitä mahdollisuuksiensa mukaan ja se on heidän oikeutensa.
Arjen ja viihteen englanti kuitenkin hämärtää kielen käytön eri tasoja. Erityisesti viihteen englannin kaikkiaallisuus harhauttaa helposti luulemaan omaa äidinkieltämme jotenkin toisarvoiseksi.
Tällainen helppo, harkitsematon, yksikielisyyttä korostava äidinkielen vähättely on perusteetonta, peräti kohtalokasta suomen kannalta. Monikielisyyden tarpeesta ja eduista on sekä historiallista että tieteellistä tietoa. Pari esimerkkiä: alkuperäiskansat olivat pieniä ryhmiä ja heidän oli osattava naapureidensa kieliä, jotka saattoivat poiketa heidän omastaan selvästi. Näissä ryhmissä puhutaan tänä päivänäkin jopa viittä kieltä. Alzheimer-potilaiden tutkimukset osoittavat, että monikielisillä taudin oireet ilmenevät jopa vuosia yksikielisiä myöhemmin. On myös todettu, että muistisairaat ihmiset unohtavat ensiksi oppimansa äidinkielensä viimeiseksi. Se tarkoittaa, että äidinkielellä yhteys muuhun maailmaan säilyy pisimpään.
Maailman ajattelun ja henkisen elämän rikastuttamisen rinnalla monikielisyys parantaa ihmisen fyysistä elämää.

***

Suomalaisten suuret kysymykset ovat edelleen vastausta vailla. Keitä siis olemme? Ja minne olemme menossa?
Emme selvästi ole vanhuuden tylsistymiseen vajonneen, merkityksensä menettäneen äidinkielemme viimeisiä saattohoitajia.
Selvästi olemme edelleen ja haluammekin olla suomalaisia: muuten tällaista tilaisuutta ei olisi järjestetty.
Käsitys suomalaisuudesta ja suomen kielestä näyttää joutuneen harhateille. Totesin, että muutoksen syy on alhainen: oppineiden ammattien harjoittajien turhamaisuus. Halutaan olla muita parempia omimalla uusien ajatusten virta ja maan ajattelun kehittäminen. Etuoikeutettu tieto on valtaa.
Harhaa on kuvitella, että ammatinharjoittajien tehtäväksi on tullut viisailla kansakunnalle. Ja selvää typeryyttä on kuvitella, että äidinkielemme ei enää sovellu maailman mitat täyttävään ajatteluun ja että suomi on menettänyt merkityksensä. Että maassamme syntyneet englantia osaamattomat eivät kykene ottamaan paikkaansa maailmankulttuurissa. Että maamme ei kannata panostaa heihin antamalla heille uusia ajatuksia heidän äidinkielellään eli suomeksi.

***

Mitä on tehtävä suomen vahvistamiseksi? Ja mitä me kääntäjät voimme tehdä?
Harhat on korvattava uusilla ajatuksilla, vinoutumat tiedolla.
Suomalaiset lapset menestyvät erinomaisesti PISA-tutkimuksissa, ja se selitetään hyvällä koulujärjestelmällämme.
Se on harhainen ajatus. Suomalaiset lapset menestyvät koulujärjestelmästämme huolimatta, koska suomen looginen rakenne soveltuu luontaisesti PISA-tutkimuksen loogisiin tehtäviin. Suomen kielioppi on nuori ja sen säännöt loogisia. Siihen ei ole vielä tullut esimerkiksi englannin kaltaista vanhaa kieltä luonnehtivaa monimuotoisuutta, monista kielistä tulleita vaikutteita, uusia nopeasti leviäviä ilmauksia, kuten OMG ja LOL, ristiriitaisuutta ja poikkeuksien poikkeuksia. Siksi lapsemme menestyvät näissä kokeissa näin hyvin.
Puhuin aikaisemmin vaarasta saada kahelin maine ja tämä ajatus on yksi niistä, joilla olen ottanut sen riskin. Suomen loogisen rakenteen vaikutus olisi helposti testattavissa tällaisessa kaksikielisessä maassa, mutta kaikukammion jylyssä poikkeavan ajattelun kohtalo on kova.
Mutta kuinka ollakaan. Vastikään vastaavassa tutkimuksessa on selvinnyt, että yläasteen koululaisten äidinkielen oppimistaidot ovat romahtaneet. Myös PISA-tulokset ovat laskeneet kymmenen viime vuoden aikana n. 25 pistettä, n. 5 prosenttiyksikköä. Arvaan syyn: opetuksessa on siirrytty suomen kielen korostamisesta teknisten laitteiden näennäisen ylivertaisuuden ihannointiin. Ja näissä laitteissa looginen ajattelu ja ajattelu ylipäätään on likimain tarpeetonta. Lisäksi niiden kieli on yhä useammin englanti. Koululaisten yhteys äidinkielen on katkeamassa eikä heillä enää ole keskeistä ajattelun välinettään.
Mieleen tulee surullinen vastine. Nokia rakennettiin suomeksi, mutta tuhottiin englanniksi.
Kerroin, että viitekehykseni on ajatusten virta ja että uutta syntyy, kun paljon ihmisiä törmää monenlaisiin ajatuksiin. Siitä syntyy keskeinen tehtävä, jossa me kääntäjät olemme keskeisessä asemassa: on murrettava näköisoppineisuuden uudelle ajattelulle rakentamat esteet. On avauduttava ajatusten tulolle. On hankittava uusia ajatuksia, eikä kaikkia ole edes pakko keksiä itse.
999 promillea uusista ajatuksista syntyy muualla. Se on hyväksyttävä. Ne on päästettävä suomeen, ne on tuotava suomeen käännettyinä. Ne on saatava kaikkien suomalaisten käyttöön äidinkielellämme. Sen me kääntäjät teemme. Uusia ajatuksia on etsittävä ja ne on tuotava tänne rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, nopeasti ja suorastaan valikoimatta, aktiivisesti ja passiivisesti, ei niin että ne juuttuvat kaikukammioihin ja kiertävät vain norsunluutorneissa.
Ei ole varaa odottaa, että suomi kehittyy hautajaiset hautajaisilta, kuten Paul Samuelson sanoi taloustieteestä. Ei ole varaa alistua siihen, että ajatusten hyvyyttä arvioidaan oman ajattelunsa rajoittaneiden ihmisten tai alojen lähtökohdista.
Osa uusista ajatuksista on haitaksi nykyisille valtarakenteille, mutta niin uudet ajatukset ovat aina olleet. Se kuuluu uuden ajattelun luonteeseen. Se ei saa olla kehityksen este, vaan se on kehityksen lähtökohta.
Jopa pääministeri haluaa monipuolista ajattelua.
Kääntäjät harjoittavat oppinutta ammattiaan. Se tarkoittaa, että he hankkivat elantonsa tekemällä pitkän koulutuksen edellyttämää työtä.
Hahmottelin tässä tietokirjojen kääntäjille myös sivistystehtävää. Se kuuluu heille. Se on komeinta, mihin oppineen ammatin harjoittaja voi ryhtyä. Se on tietysti mahdoton tehtävä, mutta siihen on ryhdyttävä – siitäkin huolimatta, että se ei ole nykyään muodikasta, ja vaikka henkinen joutoväki naureskelee yritykselle.
Aikamme ikävistä asenteista ja vaikeuksista huolimatta tietokirjojen kääntäjien tulee omalla tavallaan ja määrätietoisemmin tuoda edelleen maailmankulttuuria suomeen, osallistua maamme sivistyksen rakentamiseen. Ja tietokirjojen kääntäjät antavat kaikille mahdollisuuden tulla mukaan.
Tähän työhön tarvitaan lopulta kaikki suomalaiset. Muuten suomen tila heikkenee entisestään.
Itseoppinut kääntäjä, nykyisten tietokirjojen kääntäjien esikuvaksi sopiva Samuel Rinta-Nikkola kirjoitti vuonna 1804:
”Sillä se, joka ei harjoita lukemista, ia kuitenkin halaiaa tietoa, hänen täytyy aina kysellä, ia olla tyytyväinen, ios hän saa toden eli walheen wastauxexi. Tiedon kautta tullan enämmin sisälle korkiaan maailmaan kuin koriain waatteitten kautta.”
Seuraa tämän esityksen ainoa ennustus.
Aikoinaan meillä ilmestyi lehti nimeltään Suomalainen Suomi, englanniksi Finnish Finland.
Nykyistä suomalaista kulttuurikeskustelua seuratessaan tulee mieleen, että sanonta on muuttunut muotoon Finish Finland, tehdään suomesta loppu.
Nykyisen suuntauksen tulos on Finished Finland, tapettu suomi.
Luulen, että se ei ole ainakaan Tampereella koulutettujen kääntäjien etujen mukaista.

***

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Kääntäjä-lehdessä.
Kuvitus: Bronzino (1503-1572), Nuoren miehen muotokuva, yksityiskohta.

The post Tietokirjojen kääntäminen ja suomalainen sivistys appeared first on Terra Cognita.

The post Käännös on ovi maailmankulttuuriin, vastine Janne Saarikivelle appeared first on Terra Cognita.

Olemme selvitelleet viime aikoina tietokirjallisuuden vointia Suomessa. Julkaisemme nyt olennaiset löydät tiivistetyssä muodossa infografiikkana.
Infogafiikan lopusta löytyvät klikattavat linkit lähteisiin.
Haluamme pitää yllä keskustelua tietokirjallisuuden tilasta ja siksi julkaisemme faktoja ja uusia näkökulmia keskustelun tueksi. Aiemmat julkaisumme tietokirjallisuuden tilasta Suomessa löytyvät mm. täältä, täältä, täältä ja täältä.



Linkki infografiikkaan täältä.

Infografiikka on julkaistu Creative Commons CC-BY-4.0 -lisenssillä, joten voit jakaa ja julkaista sen uudelleen osittain tai kokonaisena myös kaupallisesti, kunhan muistat mainita lähteen. Ota yhteyttä, jos haluat infografiikan kuvana.

The post Terra Cognitan infografiikka: tietokirjallisuus Suomessa appeared first on Terra Cognita.

• Lehdissä ei kirjoiteta enää tietokirja-arvioita (s. 70). Tietokirja-arvioiden määrä Helsingin Sanomissa on laskenut viidessä vuodessa 40 % ja Aamulehdessä 30 %. Tietokirjoista kirjoitetaan lukumääräisesti mitaten edelleen yhtä paljon kuin ennen, mutta niitä käsitellään nykyään kolumneissa.

Kolumnin muoto sanelee voimakkaasti myös sisällön, ja kirjoista yleensä napataan yksi idea kolumnin aiheeksi. Kyse on nimen omaan toimituksellisesta linjauksesta.
Enimmäkseen arvioidut tietokirjat ovat elämäkertoja, historiaa, politiikkaa ja yhteiskuntaa käsitteleviä kirjoja (s. 70). Siis myös käsiteltävien tietokirjojen aihepiirit ovat vähentyneet.

• Kulttuurijournalismi on muuttunut pikemminkin uutisia kuin analyyseja arvostavaksi (s. 73). Vastaavasti kulttuuriosastojen juttujen keskipituus on lyhentynyt. (Alkuperäinen lähde Maarit Jaakkolan väitöskirja vuodelta 2015 on tutustumisen arvoinen.)

Samaan aikaan ulkomaisen kirjallisuuden käännöstuki on pienentynyt 1990-luvulta inflaatio huomioiden noin 90 %. Se on käytännössä lakkautettu.
Tietokirjakustantajilta on siis lyhyessä ajassa kadonnut kaksi tärkeää tuen muotoa.
Toinen on rahallinen. Riskialtis korkealuokkaisen tietokirjallisuuden kustantaminen ei saa minkänlaista taloudellista tukea. Ulkomaisen korkealuokkaisen tietokirjallisuuden käännöstuki riittää tällä hetkellä parin kirjan tekemiseen suomeksi.
Kustantajat ovat laskevilla markkinoilla ymmärrettävästi haluttomia ottamaan vaativan kirjan kustantamisen riskiä. Kulut on maksettava ennen julkaisua ja vasta myöhemmin selviää, pääseekö kirja omilleen.
Toinen kadonnut tuki on lehtien julkaisemat kirja-arviot. Niillä on suuri merkitys kirjan myynnin kannalta. Jos mitään vetoapua ei voi kuvitella saavansa, kustannuspäätöksen tekeminen vaikeutuu entisestään.
Lehdet eivät tietenkään ole vastuussa kirjojen myynninedistämisestä ja markkinoinnista. Lehtien tehtävä on kuitenkin tehdä merkittävistä kirjoista ja niiden sisältämistä ajatuksista uutisia.
Kustantaja tuo merkittävät ajatukset saataville, ja lehdistön tehtävä on nostaa niiden olemassaolo ihmisten tietoisuuteen. Se on osa lehdistön tiedonvälitystehtävää.
Suhde ei ole kumpaakaan suuntaan parasiittinen, vaan symbioottinen. Nyt symbioosi ei voi hyvin.
Antti Majander kehottaa kirjoituksensa lopussa muistelemaan, ”milloin itse viimeksi ostit suomeksi julkaistun tietokirjan”. Se on hyvä kysymys. Jatkoksi voi kysyä seuraavaa:
Jos tärkeistä asioista ei lueta suomeksi kirjoista, miksi niitä luettaisiin suomeksi ylipäätään mistään — edes lehdistä? Miltä näyttää Suomi, jossa tärkeistä asioista ei julkaista tai lueta suomeksi? Haluammeko sellaista tulevaisuutta?

Kuva ja teksti on julkaistu Creative Commons -lisenssillä CC-BY-4.0, Juha Pietiläinen/Terra Cognita, 2016. Saat siis käyttää kuvaa ja tekstiä vapaasti myös kaupallisesti, kunhan mainitset tekijän.
Linkki interaktiiviseen kuvaan tässä.

The post Tietokirja-arviot lehdissä vähentyneet jopa 40 % appeared first on Terra Cognita.

• Vahvistusvinouma
• Saatavuusharha
• Jälkiviisausvinouma
• Ylivertaisuusvinouma eli Dunning-Kruger-ilmiö
• Ankkurointivaikutus
• Tappion välttely
• Omistusvaikutus

Pauli Ohukaisen blogikirjoituksessa Skeptisen mielipiteen muodostaminen, osa III: omien vinoumien minimointi esitellään napakasti joitakin vinoumia ja niiden taustalla vaikuttavia kognitiivisia prosesseja.
Kognitiivisilta vinoumiltaan voi suojautua ainakin jossakin määrin tulemalla niistä tietoisiksi. Esimerkiksi psykologi, taloustieteen Nobelin kunniapalkittu Daniel Kahneman esittää kirjassaan Ajattelu nopeasti ja hitaasti lukuisia tapoja, joilla omia ja toimintaympäristössä ilmeneviä kognitiivisia vinoumia voi pukea sanoiksi siten, että niiden huomioimisesta tulee luonteva osa keskustelukulttuuria.
Asiasta syvemmin kiinnostuneen kannattaa tarttua ainakin seuraviin alan edelläkävijöiden kirjoihin:

Daniel Kahneman: Ajattelu Nopeasti ja hitaasti

Richard H. Thaler: Väärin käyttäytyminen

Robert Trivers: Petos ja itsepetos ihmiselämässä

Kuvalähde: Wes Peck, Penrose Triangle.

The post Ajattelun vinoumat appeared first on Terra Cognita.